Puhtaat valkeat lakanat

Eilen oli siivouspäivä. Oli pakko tarttua imuriin. Inhoan siivoamista, erityisesti imuroimista. Olen kai lapsuudessani saanut imurista ikuiset traumat. Äitini oli/on siisteysintoilija, joka näki/näkee pölyä, likaa, roskia silloinkin kun niitä ei oikeasti ole. Aikani jaksoin itsekseni marmattaa, että miksi ihmeessä lomallakin pitää siivota. Vastaus oli ilmiselvä. Ja nähtävissä.

Kiukuttelin lakanoita vaihtaessani. Se on asia, jota en ole vuoden harjoittelemisen jälkeenkään oppinut tekemään järkevästi, helposti. Kahdelta ihmiseltä sama asia sujuu melkein huomaamatta. Sijasin pedin, kuten viimeiset 20 vuotta olen tehnyt, kahdelle. Sänky näyttää sijattuna samalta kuin aina ennenkin, vaikka siinä kahden sijaan nukkuu vain toinen. Kuten on nyt jo yli vuoden ajan nukkunut. Kaksi kertaa olen sinä aikana sijannut pedin aamulla kahden jäljiltä, vaikka siinä satunnaisesti on yhden sijaan käynyt toinenkin. Kääntymässä, ei nukkumassa. Ehkä siihen joku olisi mielellään jäänytkin nukkumaan, mutta en ole sitä sallinut. Tylyä.

Lakanoiden kanssa tapellessani satuin vilkaisemaan olkani ylitse ulos ikkunasta. Lasten leikkipaikalla käyskenteli tuttuun sunnuntaiseen tapaan nuori perhe; isä, äiti ja parivuotias tytär. Tunsin kateuden piston syvällä sisimmässäni ja jäin ihmettelemään tuota tunnetta, joka usein tulee nähdessäni heidät yhdessä siinä hiekkalaatikolla tai työntämässä vuorotellen keinuun vauhtia tytön isoksi iloksi. Miksi mä olen kateellinen sellaisesta, jota en itselleni koskaan ole halunnut? Lopulta tajusin, etten ollut kateellinen pienestä perheestä vaan siitä onnesta, joka heistä välittyi. Eihän ne koskaan edes koske toisiaan julkisesti. Ehkä ne eivät olekaan niin onnellisia?

Väärin. Seuraavalla vilkaisulla näin miehen silittävän nuoren neitonsa sääriä. Hitaasti. Hellästi. Ja pitkään. Ja sitten tapahtui se odottamaton, julkinen suudelma. Ja taas niin hellästi. Kutakuinkin vuoden ajan ovat joka sunnuntai tuossa pihalla käyskennelleet ja nyt vasta näin sen tapahtuvan. Juuri nyt, kun yritin omaa oloani helpottaa tarttumalla heidän epäkohtaansa. Niin tietysti. Se, mitä odotat tapahtuvaksi ei tapahdu, se mitä et, tapahtuu takuuvarmasti.

Tyttö, hiukan päälle kahdenkymmenen, noin kymmenen vuotta miestänsä nuorempi, nousi hitaasti seisomaan. Siis ei voi olla totta! Onko se taas raskaana?! Kolmas kaiketi tuloillaan, ensimmäinen aikaisemmasta suhteesta jo lähellä kouluikää. Sääli, huomasin ajattelevani. Niin nuori ja niin nätti, kasvoiltaan ja keholtaan. Ja elämä hiekkalaatikolla jatkuu. Onnellisena..?

Elämä on vuoristorata

Huomaan tämän blogin muuttuneen. Huomaan itse muuttuneeni. Muutos on hyvästä, staattisuus on... tylsää. Parempaan tai huonompaan suuntaan, ihan sama, pääasia, että johonkin suuntaan. Luova muusikko puhui kehäteoriasta. Silloin minä vähän epäröin, mutta ehkäpä kehäteoriassa on sittenkin enemmän järkeä kuin lineaarisessa... Eihän koko ajan voi mennä vain eteenpäin, ylöspäin. Välillä täytyy ottaa pari askelta taaksepäin, jotta voi taas edetä. Johonkin suuntaan. Hypätä ehkä toiselle kehälle, heh...

Nojoo, se teorioista. Blogi on muuttunut, koska koko "projekti" on muuttunut. Se, minkä piti olla kivaa, kevyttä ja hauskaa, on osoittaunut ihan joksikin muuksi. Sinkkuelämää, sinkkukesä... tällaistako se sitten on? Kuvittelin olevani valmis paljon meuhkattuun "sinkkuelämään", mutta ehkä en sittenkään ole. Ehkä en tule koskaan olemaankaan. Ehkä tämä ei vaan ole se juttu, ehkä tämä ei ole mun sinkkuelämää. Sopii jollekin, ei kaikille. Tuskin olisin tähän omin päin lähtenytkään. Ei minua pakotettu, mutta yllytettiin kuitenkin. Siinä vaiheessa taisin nähdä tässäkin "projektissa" haasteen. Kuten kaikessa muussakin. Ja haasteita on vaan älyttömän vaikeaa vastustaa ;)

Ei, en aio tätä blogia tässä vaiheessa julistaa kuolleeksi ja kuopatuksi, mutta deittiraportteja tullee entistä harvemmin. Muuta aihepiiriin liittyvää ehkä enemmän. Pohdintaa. Purkautumista. Varmasti ahdistustakin, mutta toivottavasti myös onnen hetkiä. Niitä, jotka usein jäävät kirjoittamatta, koska niitä ei tarvitse purkaa ja pistää päässä järjestykseen. Missio elää edelleen taustalla. Vähemmän aktiivisena luulisin. Deitti-ilmoitukseni roikkuu Match.comissa edelleen. Saa roikkuakin, kunnes maksettu aika parin kuukauden päästä umpeutuu. Tuskin tulen sitä kuitenkaan uusimaan. Ja toivottavasti saan hyvän syyn poistaa sen sieltä jo aiemmin :)

Olen nyt sitten ainakin kokeillut. Tiedän mistä on kyse. Tiedän tämän olevan pidemmän päälle liian rankkaa mulle. En kai osaa relata tarpeeksi, ottaa enemmän hälläväliä -asennetta peliin. Siinä se suurin ongelma onkin. Kun mulle oikein mikään asia ei ole hälläväliä, eikä silloin tällaista tunteiden vuoristorataa kestä kukaan. Kuulostaa ristiriitaiselta, mutta olen kuitenkin onnellinen, että lähdin leikkiin mukaan ja olen saanut tavata ne kaikki ihanat ihmiset, jotka tätä kautta on eteeni heitetty. Yhtään tapaamista, yhtään kokemusta en pyyhkisi pois. Ja jos kohtalo (?) mielenkiintoisia ihmisiä edelleen eteeni tuo, niin tottakai olen valmis heidät tapaamaan. Ei toivo ole mihinkään kadonnut. Toivo elää.

Tulen jatkossa todennäköisesti keskittymään jutuissa enemmän itseeni kuin muihin. Olen oppinut, että mitä enemmän on valmis itsestään antamaan, sitä enemmän saa takaisin muilta. Avoimuus, rehellisyys, sallivuus, ystävällisyys, arvostus, kunnioitus, positiivinen alämänasenne... Mitä jaat, sitä saat. Vähän niinkuin silmä silmästä, hammas hampaasta, mutta hieman, itseasiassa täysin toiselta kantilta katsottuna.

Vuoristorata kuvaa elämääni; elämä on rajua, mieletöntä peliä, elämä on kuin laskuvarjohyppy, elämässä otetaan riskejä, kaadutaan ja noustaan uudestaan, se on vuorikiipeilyä, se on halua kiivetä itsensä huipulle ja olla tyytymätön ja ahdistunut kun ei kykene.

Paulo Coelho

My inner European is Italian!

Passionate and colorful.You show the world what culture really is.

Who's Your Inner European? [via Reservin herrasmies]

Lomalla ehtii testailla itseään monella eri tavalla. Olen pettynyt. Koska en ole yhtään yllättynyt.

Deittejä nolla!

Deittikalenteri ammottaa tyhjyyttään. Viimeisistä deiteistä on kohta viikko (Luova muusikko) enkä sen jälkeen ole ollut sillä mielellä yhteydessä kehenkään. Meiliboksissa makaa muutama ihan ok yhteydenotto, mutta kun ei vaan huvita! Mites tässä näin kävi? Ja miten mä tämän alunperin oikein ajattelinkaan?

Mulla on nyt periaatteessa kesälomaa takana viikon päivät. Ja periaatteessa lomaa on edessä vielä kolmen viikon päivät ennen kuin työ kutsuu muutamaksi päiväksi visiitille naapuriin. Sitten lomalla mulla on aikaa tapailla ihmisiä, keskittyä hauskanpitoon ja hengaamiseen. Ehkäpä monen vuoden tauon jälkeen singahdan taas mukaan Cityn yöelämän pyörteisiin. Ehkä jopa vietän muutamat yöt jossain muualla kuin omassa sängyssä; hotellissa? ;) Niinpä niin. Näinhän mä tämän ajattelin, mutta toteutus tökkii nyt pahemman kerran. Eikä ajatuskaan ole enää oikein mukana. Plaaaaah.... miksi miksi miksi?! Miksi mä jätän elämäni tilaisuuden käyttämättä?! Kohta alkaa taas työt, tulee velvollisuudet ja tulee syksy, jolloin kukaan ei enää halua lähteä kolostaan tuulen tuiverrettavaksi. En minä ainakaan. Syksyn sateessa, pimeässä, kylmässä ja kolkossa, minä käperryn sohvan nurkkaan fleecehuopaan tiukasti kääriytyneenä, villasukat jalassa, tukka solmussa ja kuppi kuumaa, täyteläistä kaakaota vuoroin kädessä, vuoroin huulilla. Nii-in, ei tässä ole siihen tuiverrukseen enää aikaa kuin muutama hassu kuukausi. Pessimisti, minäkö? Takuuvarma :)

Mutta kun en mä voi itseäni sinne baanalle pakottaakaan. Pakon edessä ei tunnu itsestä hyvältä, eikä tunnu toisesta yhtään sen paremmalta. Minä siis olen, puuhaan, nautin ja odotan. Kärsivällisesti. Mennyt ennustaa tulevaisuutta parhaiten. Kyllä se toinen päivä taas koittaa. Ja sitä odotellessa on hyvää aikaa keskittyä ruokkimaan mieltä, sielua ja kehoa. Coelho kolisee, kuten jokainen tulee huomaamaan ;)

Sillä hetkellä hänestä tuntui kuin aika olisi pysähtynyt ja Maailman Sielu olisi kummunnut esiin kaikella voimallaan. Kun hän katsoi tytön tummiin silmiin ja näki epävarman hymyn hänen huulillaan, hän ymmärsi mikä Maailman Kielessä oli keskeisintä ja viisainta - kielessä jota jokainen ymmärsi sydämellään. Se oli rakkaus, rakkaus joka oli ollut jo ennen ihmistä ja ennen aavikkoa mutta joka syttyi yhtä voimallisena aina kun kahden ihmisen katseet kohtasivat niin kuin heidän katseensa kohtasivat nyt kaivolla. Tyttö hymyili, ja se oli merkki jota poika oli odottanut tietämättään koko elämänsä ja jota hän oli etsinyt lampaittensa parista, kirjoista, kristalliesineistä ja aavikon hiljaisuudesta.

Se oli puhdasta Maailman Kieltä jota ei tarvinnut selittää, sillä maailmankaikkeus ei kaipaa selityksiä jatkaessaan kulkuaan äärettömässä ajassa. Tuolla hetkellä poika ymmärsi, että hänen edessään oli hänen elämänsä nainen ja että tyttökin tiesi sen sanoitta. Poika oli tunteestaan varmempi kuin mistään muusta, vaikka hänen vanhempansa ja isovanhempansa olivat sanoneet että ennen avioitumista oli opittava tuntemaan kumppani, seurusteltava, oltava kihloissa ja ansaittava rahaa. Ehkä ihmiset jotka ajattelivat noin eivät olleet oppineet koskaan yleismaailmallista kieltä, sillä kieltä taitavan on helppo ymmärtää, että jossain joku odottaa toista ihmistä, oli se sitten keskellä aavikkoa tai suurkaupungin sydämessä, ja että kun nuo kaksi viimein tapaavat toisensa ja heidän katseensa kohtaavat, menneisyys ja tulevaisuus menettävät merkityksensä, sillä heille on olemassa vain se hetki ja uskomaton varmuus siitä, että kaiken auringon alla on kirjoittanut yksi käsi Kaikkeuden luoja herättää rakkauden ja luo oikean kumppanin jokaiselle ihmiselle maan päällä. Ellei ihminen olisi varma Jumalan johdatuksesta, hänen ei kannattaisi edes unelmoida.

Paulo Coelho

No LSI

Säälipisteitä

Mietin joskus... itseasiassa mietin juuri nyt (taas kerran kylläkin), MIKSI toiselle täysin tuntematon ja siten myös merkityksetön ihminen haluaa loukata toista tuntematonta ja kaiken järjen mukaan myös yhtä merkityksetöntä henkilöä minkä tahansa käytettävissä olevan kanavan kautta. Eihän siinä ihan oikeasti ole mitään järkeä, eihän? Tai ehkä siinä sittenkin on.

Loukkaus, solvaus, haukku, herja, halveksunta, mustamaalaus, nimittely, panettelu, parjaus, pilkka.... on kai tarkoitettu pahoittamaan toisen ihmisen mieltä, aiheuttamaan ikävää, miinusmerkkistä olotilaa. Minä yritän ohittaa tällaiset tuntemattomien ja merkityksettömien ihmisten huomautukset olankohautuksella, mutta joskus siihen tarvitaan hieman enemmän. Nimittäin silloin kun vahingossa osuu ja uppoaa. Onnekseni mä olen onnistunut kehittämään takuuvarman keinon selvitä myös näistä tilanteista. Tämän selviytymiskeinon nimi on Sääli. Mua yksinkertaisesti säälittää nämä poloiset ihmisparat, joilla ei ole muuta keinoa purkaa omaa sisäistä pahan olon tunnettaan kuin kohdistaa se anonyyminä solvauksena jollekin täysin tuntemattomalle ihmiselle. Olen tarkoituksella opetellut kääntämään mulle tarkoitetun pahan mielen sääliksi.

Menkää hyvät ihmiset itseenne ja miettikää helpottaako teidän ikävä olonne ihan oikeasti, jos yritätte sen tai osan siitä siirtää jollekin toiselle? Auttaako se ihan oikeasti? Tuntuuko heti paljon paremmalta? Jos se todellakin auttaa asiaanne, niin olkaa hyvät vaan, mulla riittää vielä yllin kyllin sääliä teidän osallenne :)

Peace. Rauhaa ja kyyhkysiä.









Miten tämä liittyy deittailuun? Ei mitenkään. Tai sitten jonkun mutkan kautta. Teki vaan mieli avautua kaikille nettiherjan heittäjille :)

Saksalainen urheiluauto

"Hyvin toimeentuleva saksalaisen urheiluauton omistaja ;)"

Siinä rivi, joka on saanut eniten huomiota ilmoituksessani. Huomiota ja kommentteja, yleensä piikikkäitä. Perin ärsyttävä rivi siis. Ehkä se oli tarkoitettukin herättämään huomiota, mutta ehdottoman positiivisessa mielessä kyllä. En todellakaan arvannut, minkä haloon tämä harmiton rivi aiheuttaisi. Ja vaikka olisin arvannutkin, niin pois en olisi kuitenkaan jättänyt. Ja kuten monet ovat ymmärtäneetkin, niin enemmän vitsiksihän tuo vaatimus on tarkoitettu kuin kirjaimellisesti otettavaksi. Jonkinlaista loppukevennystä hain, kuten hymiöitä ymmärtävät osaavat tulkita.

Hylkäänkö tarjokkaan, jos tämä "vaatimus" ei täyty? En. Usealla tapaamallani henkilöllä tämä kriteeri on täyttynyt, yhtä monella se on jäänyt täyttymättä.

Näin siis alunperin, mutta nyt kun olen tuota asiaa joutunut enemmän pohtimaan, niin kyllähän siinä myös jonkinlainen totuus piilee. Pinnalliselta kuulostava lause ei ehkä sittenkään ole niin pinnallinen kuin ensilukemalta saattaisi kuvitella. Harvemmin vaan kukaan päätyy näitä asioita syvällisemmin pohtimaan ja vielä harvemmalla valaistus tapahtuu samantien.

Auto kertoo jotain, korjaan, paljon omistajastaan (kuten mikä tahansa muukin tuotemerkki). Ihmiset ostavat brandeja; arvoja, statusta, eivätkä niinkään vain teknistä apuvälinettä. Tietysti myös näitä "mulle-kelpaa-ihan-mikä-vaan" -ihmisiä löytyy, mutta sekin kertoo heistä ja heidän arvomaailmastaan. Paljon. Se kertoo millaisia ihmisiä he ovat. Brandit edustavat ja korostavat tiettyjä arvoja. Jos minä arvostan saksalaista laatu- tai urheiluautoa (ja ennen kaikkea sitä kolmikirjaimista; mitä enemmän tehoja, sitä parempi ;)), niin kertoo se minun myös elämässä yleensä arvostavan niitä arvoja, joita kyseinen tuotemerkki edustaa. Joten, eikö loppujen lopuksi ole aivan järkevää määritellä hakukriteereihin esim. autotyyppi tai tuotemerkki, joka viime kädessä kertoo hyvinkin kattavasti ja suoraan omistajastaan ja hänen arvomaailmasta.

Eri osapuolien arvomaailmat osuvat yhteen tai sitten eivät osu. Ja elleivät osu, niin mielestäni vakavasti otettavan kumppanuuden voi siinä vaiheessa unohtaa. Tai sitten vähintäänkin toisen osapuolen tulee olla sopeutuvainen ja valmis ehkä merkittäviinkin kompromisseihin. Minusta siihen ei kuitenkaan ole. Jos vastapuolesta siihen on, niin fine. Vai onko sittenkään...?

Mitä arvostat autossasi, sitä arvostat elämässäsi. Ja perään voisin listata kymmeniä adjektiivejä, jota en kuitenkaan tee.

Luova muusikko

Eilen oli taas aika lähteä katsomaan, mitä maailma tarjoaa! Miksikäs ei ja mitäpä sitä "lomalainen"muutakaan tekisi kuin käyttäisi tarjoutuneen tilaisuuden hyväksi ja tutustuisi uuteen ihmiseen. Hieman olin aluksi kahden vaiheilla, koska tällä Luovalla muusikolla oli ehkä hieman enemmän vuosia takana kuin mitä "ihannekumppanilla" ajattelisin olevan. Mutta niin, onhan tuo nähty jo useaan kertaan, etteivät ne numerot loppupeleissä mitään merkitse. Tai ainakaan paljoa ;)

Jokin vanhemmissa miehissä kuitenkin pelottaa. Ehkä sellainen iän ja kokemuksen tuoma luontainen auktoriteetti... En tiedä. Tai ehkä ne epäilykset, että mitä vanhempi mies nuoremmasta naisesti etsii. Nämä ovat varmasti jonkinlaisia stereotypioita, mutta päässäni pyörivät joka tapauksessa, vaikka ne sellaisiksi tiedostin.

Noh, Luova muusikko osoittautui kuitenkin real gentlemanniksi enkä kyllä huomannut, jos hänen päässään jotain ei-niin-vilpitöntä liikkui. Tuskinpa kuitenkaan. Puhelinkeskustelu ennen illan tapaamista rauhoitti mieltäni; meillä oli yllätyksekseni selvästi paljon sanottavaa toisillemme. Työskentelemme periaatteessa samalla alalla, joten sieltäkin mukavasti jutun juurta löytyi. Ja kuten niin monesti aikaisemminkin, mulla oli jälleen hieno mahdollisuus oppia jotain, paljonkin, ja pistää ajatuksia päässäni uuteen uskoon :)

Tapasimme rantakahvilassa, josta parin tunnin jälkeen siirryimme muutaman kilometrin päähän sisätiloihin. Palelin tuulisella rannalla. Hän ystävällisesti tarjosi oman pusakkansa paljaiden hartioideni peitoksi. Tarjosi myös limut ja kahvit.

Hänen kanssaan oli taas kerran helppoa ja miellyttävää keskustella. Aiheesta kuin aiheesta. Kolusimme molempien erilaiset harrastukset, parisuhteet, työasioita, hieman filosofoimme ja mietimme maailman menoa, puhuimme seksuaalisesta kehityksestä (lähinnä hänen kokemuksistaan tällä saralla), nettideittailusta... ja monesta muusta asiasta. Lopetimme valomerkkiin. Vaelsimme lämpimässä kesäyössä autoillemme. Halasimme kuulemma etelä-eurooppalaisittain (sis. kolme kevyttä suukkoa), toivotimme hyvää yötä ja lähdimme eri suuntiin. Niin, se oli kai siinä sitten. Taas. Taas yksi uusi ihminen kävi kääntymässä elämässäni, antoi jotain ja hävinnee ikuisiksi ajoiksi. Muistot sentään saan pitää ;). Olisinko muuta halunnutkaan? Tuskin sen enempää kuin silloin tällöin seuraa kupposelle.

Toivotin vielä kotiin päästyäni hyvät yöt tekstarilla. Vastausta en saanut ennen kuin tänään viideltä iltapäivällä. Olin jälleen pettynyt, enkä edes tiedä miksi. Se on vaan se sama tyhjyys, joka palaa kerta toisensa jälkeen ja kerta kerralta voimakkaampana. Mutta jotenkin sitä vaan jaksaa uskoa yhä uudelleen ja uudelleen. Johonkin. Ei ehkä enää kuitenkaan Siihen Oikeaan...

----------

Kun katson tuota sivupalkin tasaisesti kasvavaa listaa voin ilokseni (tai surukseni) todeta toivovani tapaavani vielä uudelleen jo tavatuista kaksi tai mahdollisesti jopa kolme henkilöä. En välttämättä romanttisessa tarkoituksessa vaan erityisesti siksi, että he ovat mielenkiintoisia ihmisiä, joiden kanssa kuvittelisin viihtyväni ja joilla mielestäni vielä olisi mulle jotain, ehkä paljonkin annettavaa.

Tapaamattomien listalta toivoisin tapaavani kaksi henkilöä. Heidät todennäköisesti tulenkin vielä jossain vaiheessa tapaamaan. Tai sitten en...

Note

Lisätty sivupalkkiin kronologinen listaus tavatuista ja enemmän meilatuista ihmisistä.

Avaruusdeitit?

Jos Tampere on liian kaukana, niin miltä kuulostavat Ruotsi, Italia, Intia, Britannia, Brasilia tai Korea? Vieraan tähtikunnan planeettoja ehkäpä? Lainatkaa mulle tähtilaiva Enterpriseä, niin pistän poimu vitosta silmään ja käyn pikapikaa kurkkaamassa mitä nämä vulkaanit, romulanit, betazoidit ja klingonit siellä oikein huhuilevat.

"Saattaisit kiinnostua, ihan oikeasti"

Mitä viisikymppinen, kahden lapsen isä ja varattu mies etsii yli 15 vuotta nuoremmasta naisesta?! En tiedä. Kysyin. En ole saanut vastausta. Vielä.

Millainen on täydellinen mies?

Olen mainonnan uhri. Olen nyt miljoona kertaa nähnyt mainoksen Täydellisten naisten testistä. Täydellisistä naisista en tiedä mitään. Paitsi, että Eva Longoria on mielestäni täydellisen kaunis ja miellyttävä nainen. Tai ainakin Evan julkisuuskuva sitä on.

Onko täydellistä miestä olemassa? Vai onko täydellisiä miehiä liian monta? Kiperiä kysymyksiä - kiperä testi. Uskalla, osallistu ja selvitä oma täydellinen miehesi!

Testin tulos: Valitsit miehen, josta löytyy vähän särmääkin. Sopii sellaiselle, joka kaipaa elämään pientä säpinää.

Ai niinku mitäh?! Sesam, aukene. Ei auennut vieläkään. Miinuspisteet Täydellisille naisille. He eivät näköjään tiedä täydellisistä miehistä mitään.

Mikä ihmeen rakkaus?

...naisella on kaikkea
hyvät miehet ja rahaa
se toisinaan unohtuu
vaikkei se tarkoita pahaa

se lenkkeilee
sillä on terävä pää
ja kun se sydämen särkee
se sänkyyn jää

muistatko miltä tuntuu
juopua kesäyönä
hölmöstä rakkaudesta
kastella jalat heinikossa
suudella poikaa aidan takana
siellä missä nokkoset lakastuu...

Scandinavian Music Group

Niin moni tulee vastaan..

Olen tutustunut nyt noin kolmen kuukauden aikana nettideittipalvelujen kautta 14 mieheen. Olen tavannut heistä 11. Kaikki ovat olleet ihan mukavia tyyppejä, ulkoisesti... ja sisäisesti. Tai ainakin sen perusteella mitä nyt muutamassa tunnissa ehtii ihmiseen tutustua. Ei valittamista, enkä ole kokenut tarvetta "paeta" tapaamisista. Kaikki tapaamiset ovat päättyneet "luonnollisesti". Mutta mutta... niin, missä se viipyy Se Oikea? Se ihana tunne, että tämä oli nyt vihdoinkin tässä ja elämä voi jatkua enemmän tai vähemmän yhdessä eteenpäin. Tunne, että etsinnän voi lopettaa ja vetää itsensä pois "markkinoilta". Halpaa...

Kovasti on myös oma suhtautuminen näiden muutamien kuukausien aikana nettideittailuun muuttunut. Enää en jaksa innostua samalla tavalla, enää en luo päässäni huikeita odotuksia tapaamiselle. Asenne on avoin, mutta enemmän sellainen "katsotaan nyt rauhassa mitä tästä tällä kertaa tulee". Enää en myöskään jaksa yhteydenottoihin kauheasti vastailla. Eipä niitä enää alun tahtiin tulekaan. Hyvä niin. Vastauksessa täytyy olla jotain _todella_ spesiaalia, jotta se saa huomioni eikä päädy pikaisen silmäilyn jälkeen suoraan roskikseen. Useimmat päätyvät. Eikä kyse ole siitä, etteikö suurin osa yhteyttä ottaneista olisi kunnollisia, hyviä ja tutustumisen arvoisia ihmisiä. Kyse lienee vain omasta turhautumisestani. En ollut epätoivoinen. Onko musta tullut epätoivoinen? Voi olla. Tai sitten ei.

Uusia ihmisiä, siis niitä, joiden kanssa tapaamisasteelle päästään, on aina yhtä kiva ja "jännittävää" mennä tapaamaan. Olen uuden ihmisen tapaamisesta yhä innoissani, vaikkakin eri tavalla kuin ennen. Jos aikaisemmin menin tapaamaan Sitä Oikeaa, niin nyt menen tapaamaan uutta ihmistä. Ihmistä, joka antaa kurkistaa elämäänsä, joka tuo omaan elämääni ja ajatuksiini jotain uutta, jolta pystyn ehkä oppimaan jotain ja yhdessä luomaan uusia kokemuksia. Nämä ovat kaikki hirmuhienoja juttuja, mutta miksi ihmeessä jälkeenpäin tulee omituinen olo? Vähän samantapainen olo kuin merkityksettömän seksisession jälkeen... Ilman itseinhoa kyllä, mutta tyhjä olo. Mekaaninen suoritus ilman tunnetta? Ja sitä tyhjyyttä välttääkseni huomaan antavani itsestäsi kerta kerralta vähemmän. Se ei ole epäluottamuslause toista ihmistä kohtaan. Se on itsesuojelua. Koska kerta toisensa jälkeen sitä osaa jo odottaa jäävänsä loppupeleissä tyhjin käsin. Jossain vaiheessa ne "ystävätkin" vaan feidautuvat, tai ovat etääntyneet, ja siitä kai tulee tunne, että annoin sen vähänkin itsestäni turhaan.

Nämä ovat hankalia asioita selittää ja jokainen varmasti kokee tällaiset jutut omalla tavallaan, joten toivon, ettei tämä postaus aiheuta ikäviä väärinymmärryksiä. Jotenkin sitä vaan oli taas omaa päätä selvitettävä ja tämä kirjoittaminen on siihen hommaan mitä mainioin kanava; omat ajatukset järjestykseen ja pois mieltä kiusaamasta!

Ja oi voi, tätä läheisyyden ja kosketuksen kaipuuta... *syvä syvempi syvin huokaus* ;)

Kadut kaupungin ovat pitkiä ja suoria,
niin moni tarjoaa vain pelkkiä kuoria,
niin moni tulee vastaan,
kuka on se oikea,
niin moni tulee vastaan...

Ressu Redford

Intellektuelli

Huippuälykkyyden suuri tunnusmerkki on tietää, kuinka paljastaa toisten mielenliikkeet ja salata omansa.

Madame de Sable

Tapasin eilen Intellektuellin, äärimmäisen mielenkiintoisen miehen, jonka seurassa oleminen ja keskustelu on omituisen helppoa, mutta samalla mukavan haastavaa. Aivosoluille töitä. Ei sittenkään. Ennemminkin ajatuksille puuhaa.

Kerrankin tuntuu täysin merkityksettömältä kertoa mitä tapahtui. En tiedä johtuuko se minusta... vai hänestä? Vai siitä, että on turha yrittääkään selittää mitä tapahtui. Toki asioita tapahtui, kuten tapahtuu joka hetki. Niinkuin nyt kun sormet nakuttavat näppistä. Tapasimme, teimme jotain ja ilta päättyi johonkin, mutta kuten sanoin, se kaikki on toisarvoista. Ensiarvoista on ajatustenvaihto, päänsisäiset prosessit, jatkumot, tajuamiset, päätelmät, tajunnan laajentuminen, tietoisuus... Niin niin, tiedän, että kaikki edellinen kuulostaa täysin järjettömältä ja ehkä juuri siksi en yritäkään asiaa sen enempää selittää. Kaikkea ei voi selittää... Korjaan; kaiken voi selittää, mutta kaikkea ei kannata selittää ;)

Tämä on kokonaisuudessaan niin hassu juttu. Itseasiassa niin omituinen, että olen jokseenkin yllättynyt, että ylipäätään tapasimme. Tämä on niitä juttuja, joiden olisi kaiken järjen mukaan pitänyt loppua jo ensimmäiseen viestiin. Tai viimeistään toiseen. Mutta nyt en oikeasti tiedä mihin se loppujen lopuksi loppuu. Time will tell.. On turhaa energian tuhlausta yrittää miettiä sellaista nyt. Ehkä minäkin olen oppinut jotain; asioita tapahtuu ja voi antaa tapahtua ilman, että pyrkii niihin jatkuvasti aktiivisesti vaikuttamaan. Vaikkakin periaatteessa olen sitä mieltä, että ihminen tekee itse oman elämänsä ja että on turha jäädä odottamaan asioita tapahtuvaksi, jos tapahtumiin ja tapahtumien kulkuun jotenkin vain pystyy itse vaikuttamaan.

Hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita. Miten tämä liittyy mihinkään? Ei mitenkään, mutta tuo lause vaan on jostain syystä soinut jo toista viikkoa päässäni. Ehkä se nyt lakkaa soimasta.

Niin, taas meni tunti ja meni toinenki, ja vielä muutama lisää. Ja taas tuli kollegan varoittelusta huolimatta varmasti sanottua paljon hölmöjä asioita, mutta syystä tai toisesta niiden sanominen ei juurikaan kiusaa. Olisipa hienoa löytää ihminen, jolle voisi kertoa minkäänlaista itsesensuuria harrastamatta ihan kaiken. Sellaista ei ole ainuttakaan tainut vielä tässä elämässä kohdalle osua. Tuskin osuukaan.. ja ehkä se ei sitten kuitenkaan olisi niin hienoa kuin sen kuvittelee olevan, koska viime kädessä se on "fucking scary", heh, kuten vähän kaikki tällä hetkellä. Elän aivan selvästi jonkinlaista "ylipelottavaa vaihetta". Kaikki, ihan kaikki pelottaa. Enemmän tai vähemmän. Joopa joo... aseista ei kannata taistelematta luopua. Ja nettitohtorit voivat jättää psykologiset diagnoosit sikseen.

Olikohan tässä taas mitään tolkkua. Luultavasti ei, mutta mua väsyttää ja olen muutenkin omituisessa mielentilassa. Off -napille olisi käyttöä. Mutta kyllä tämä tästä taas selkenee, ajatukset ja elämä :)

Dare to dream!

Far better it is to dare mighty things, to win glorious triumphs, even though checkered by failure, than to take rank with those poor spirits who neither enjoy nor suffer much, because they live in the gray twilight that knows neither victory nor defeat.

Teddy Roosevelt

Minä jatkan haaveilua Unelmieni Prinssistä ja painun ihka oikeille TREFFEILLE!

Pohdintaa

"Hyvää kesää, elämää ja kaikkea! Yllätyksiä... ;)" Niin kirjoitin muutama viikko sitten viimeiseen viestiini Miinanräjäyttäjälle. En odottanut enää kuulevani hänestä, mutta koska elämä on yllätyksiä täynnä, niin tänään löysin häneltä viestin meiliboksissani. Tarkoitus ei ole jatkaa juttua sen kummemmin, mutta ehkä kuitenkin tapaamme, jos joskus samaan kaupunkiin samaan aikaan osumme. Muuhun olemme hänen mielestään liian erilaisia. Ehkä niinkin. Ja hyvä näin. Kyllä se 600 km välimatkaa on kuitenkin nykyaikanakin aika paljon. Mun mielestä. Siinä ei lähdetä ilman omaa suihkujettiä ex-tempore aamukahville ;)

----------

Olen viime päivinä koko nettideittailurumban ohella pohtinut myös tämän blogin kohtaloa. Monta mukavaa muistoa on jäänyt kirjaamatta ja se ärsyttää mua. Ei suoranaisesti se kirjaamattomuus vaan lähinnä se, että tämä blogi ei ole enää sitä mitä sen piti olla, raatorehellistä mitään salaamatonta kerrontaa yhdestä elämäni projektista (joo-o, no kidding,mulla on muutakin elämää ja sitä on vieläpä kohtuullisen paljon ;)), johon muut saivat mut aikanaan yllytettyä. Ja joka sittemmin on tuonut paljon hyvää, iloa, uusia mukavia ja erilaisia ihmisiä ja kokemuksia elämääni. Sellaisia ihmisiä, joita en muulloin koskaan kohtaisi. Ja jos kohtaisinkin, niin mitä todennäköisimmin kävelisimme tyynesti toistemme ohitse.

Tytön huulet veisivät pojan mennessään,
mutta hän ei ole poikaa nähnytkään...

Ja he sopisivat niin hyvin toisilleen,
mutta minkäs teet.
He joka päivä toistensa ohi kävelee,
niin kohtalo sanelee...

Kaija Koo

Mutta koska kaikki elämässä ei ole pelkkää hyvää ja ihanaa, niin muutama ei-niin-ihanakin tapaus on kohdalle osunut. Mutta se ei nyt ole se pointti, vaan pointti on se, että sen sijaan, että rehellisesti kertoisin kaiken ja tosiasiat sellaisina kuin minä ne koen, olenkin alkanut ajattelemaan mitä voin kirjoittaa ja kuinka kirjoittamaani reagoidaan. Miksi? Ehkä siksi, että vaikka en pahemmin muiden ajatuksista piittaa ja vaikka kaikkein vähiten muiden ajatuksista pitäisi välittää nettimaailmassa, jossa on niin älyttömän helppoa heittää kommenttia anonymiteetin suojissa, niin kaipa se palaute kuitenkin jää jonnekin takaraivoon soimaan. En pidä siitä, että musta tehdään ihminen, jota en oikeasti ole ja varsinkin kun sellaiseen syyllistytään suunnalta, jonka pitäisi aivan hyvin tietää, että en sellaista ole, miksi hän yrittää mua maalata ja mun väittää olevan. Surullista...

Jotenkin olisin toivonut voivani jakaa nämä kokemukset ja ajatukset muiden ehkä samassa tilanteessa olevien kanssa. Sillä takuuvarmasti tiedän, etten ole ainoa nettideittailuun tukeutuva sinkku. Meitä on deittipalvelut pullollaan. Ja lisäksi vielä ne nettideittailijat, jotka eivät ilmoita itsestään vaan ainoastaan vastaavat muiden ilmoituksiin. Tämä on nykypäivää ja se tulisi vaan hyväksyä sen sijaan, että kaikki netin välityksellä ihmisiä tapailevat leimataan psykopaateiksi ja ties miksi ihmisten hyväksikäyttäjiksi ja oman arvon pönkittäjiksi. Kuten tänään erääseen tekstiviestiin kirjoitin, niin "ihmiset ovat taipuvaisia tuomitsemaan muut, vaikka tekevät itse samaa". Tosin näitäkin ei-niin-vilpittömiä ihmisiä varmasti joukkoon mahtuu, mutta itse en kokisi olevani sellainen ja siksi nämä tämänkaltaiset viestit niin surulliseksi mielen saavatkin. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole pitää tätä blogia siksi, että sen vuoksi joutuisin mieleni jatkuvasti pahoittamaan. Silloin on vaan paras myöntää hanke ja ajatus epäonnistuneeksi, ja lopettaa koko touhu. Kun tätä kuitenkin vapaaehtoisesti ja omaksi ilokseni (toivottavasti joskus myös jonkun muun iloksi ;)) teen. Eikä tästä edes makseta ;)

Nojoo... sellaisia olen tässä pohtinut. Ehkä pohdin vielä muutaman päivän ja jatkan sitten tarinointia. Tai sitten en jatka.

----------

Heh, joku sanoi mulle tänään kauniisti; "Mä en ajatellu antaa sulle noita "kasvattavia ja opettavia" kokemuksia". Toivottavasti osasin tulkita sanat ja ajatuksen oikein... Jos en, niin toivottavasti sanoja ei koskaan oikaise ymmärtämääni ;)

...huomaan, että ne, jotka ovat koskettaneet sieluani,
eivät ole onnistuneet herättämään ruumistani,
ja ne, jotka ovat koskeneet ruumiiseeni,
eivät ole onnistuneet tunkeutumaan sieluuni...

Paulo Coelho

Pakit

Ärgh! Miksi tässä aina käy näin? Sitten kun kohdalle osuu mies, jota olisi mukava deittailla useamminkin kuin kerran, niin häntä ei jaksa kiinnostaa. Selityksiäkin sain, mutta valitettavasti ne eivät kuulostaneet kovin todellisilta, vaan juuri nimenomaan selityksiltä. Pelkäänpä, että juttu kaatui muutamaan väärinkäsitykseen, joita en heti viitsinyt oikaista. Olin niin varma, että tapaisimme uudelleen ja ehtisin oikaista nämä myöhemminkin. Toisin kävi, enkä itse ole selittelijä -tyyppiä. Hyväksyn tilanteen ja jatkan eteenpäin salaa mielessäni toivoen, että josko hän kuitenkin vielä ottaisi yhteyttä. Ihan ystävällisissä merkeissä homma päättyi sanoihin "...mielelläni ajattelisin sinua ystävänäni...". Mikäs siinä, sopii mulle, mutta luulenpa kuitenkin tämän olleen tässä. Tuskin tulemme enää toisistamme kuulemaan, ellemme sitten ihan vaan sattumalta törmäile.

Voi nyyhky.. :(. Mutta positiivista ajattelua kehiin; sain sentään kokea elämäni vauhdikkaimmat treffit! :) Eli lisää upeita ja unohtumattomia kokemuksia tämän toisinaan aivan ylirasittavan projektin tiimoilta! Näitä täytyy osata arvostaa :)

Parit treffit taas takana :)

Pelkkää kuvitelmaa...

Each day through my window I watch him as he passes by.
I say to myself, "You're such a lucky girl."
To have a guy like him
is truly a dream come true.
Out of all of the women in the world
he belongs to you...

But it was just my imagination
running away with me.
It was just my imagination
running away with me...

Ooh-hoo-hoo-hooh
Soon we'll be married..
and raise a family.
In a cozy, little home out in the country
with two children, maybe three.
I tell you, I can visualize it all.
This couldn't be a dream for too real it all seems.

But it was just my imagination -- once again --
running away with me.
I tell you it was just my imagination
running away with me...

Every night, on my knees I pray,
"Dear Lord, hear my plea...
don't ever let another take his love from me
or I will surely die.."
Ooh, his love is heavenly;
when his arms enfold me,
I hear a tender rhapsody...
but in reality, he doesn't even know me

Just my imagination -- once again --
running away with me.
Tell you it was just my imagination
running away with me.
I never met him, but I can't forget him.
Just my imagination..
-- ooh yeah, yeah, yeah, yeah --
running away with me..

The Temptations

Kiitos Miinanräjäyttäjälle kaikista suurista kuvitelmista :)

LISÄYS: Hänen toiveestaan tiemme eivät koskaan oikeasti ehtineet kohdata ja jatkamme eteenpäin omilla poluillamme. Vaikka eivät kuvitelmat vieläkään käyneet toteen, niin toivotan hänelle vilpittömästi kaikkea hyvää elämässä. Hienoa, että edes joku osaa lopettaa jutun selkeän asiallisesti ja positiivisessa hengessä :)

Kannanotto?

se että mieheltä vaadit hyvinkin konkreettisia asioita siinä että itsestäsi puhut hyvin yleismaallisilla asioilla. Uskon . Ilman jäät :-) !

Kiitos tajunnan räjäyttävästä viestistäsi. Voihan tässä näinkin käydä! :D

Ukon juhla - ilman ukkoa

Niin se vaan tuli, oli ja kohta meni ensimmäinen Juhannusjuhla ilman heilaa. Mutta enpä jäänyt tuota itkemään. Oma oli valinta ja vaikka pariin otteeseen yöttömän yön taivasta tuijotellessa hiipi surumieli yksinäisyys puseroon, niin kaiken kaikkiaan olen valintaani tyytyväinen. Vaikka tietysti mieluusti olisin ollut sen oman mielitietyn kainalossa. Sellaista ei vaan tällä kertaa ollut mailla halmeilla, niityillä tai rantakallioilla. Lokkien seuraan oli mimmin tällä kertaa tyytyminen. Mutta edelleen toistan itseäni: parempi lokki heilan virkaa toimittamassa kuin viime Juhannuksen entinen heila tai viime viikon uusi tuttavuus savusaunan lauteilla. Siinähän ne olivat. Vaihtoehdot.

Eipä tästä Juhannusjuhlasta niin paljoa jäänyt puuttumaan. Vain se lämmin syli. Oli kuitenkin miltei kaikki nautinnon ainekset koossa; riittävästi hyvää juomaa ja ruokaa, aurinkoa ja lämmintä iltaa, kauniita maisemia ja tyyntä merta, luonnonrauhaa ja ystäviä langan päässä, koivuja ja huumaavia tuoksuja, aamuaurinkoa lenkkipolulla, chillailua ja ajatuksen virtaa... paljon kivaa. Jatkuakin voisi :)

Juhannustervehdykset olen saanut juuri heiltä, keneltä odotinkin ne saavani. Sammakon tarina on edelleen kertomatta, vaikka hän ehätti ensimmäisenä jo aaton aattona juhlan aloittamaan ja "Oikein hyvää Juhannusta" toivottamaan. Upseeriin ja herrasmieheen puolestaan voi aina luottaa :). Jopa silloin, kun Herrasmies itse on tanssilavoille suuntaamassa. Viimeisin deittiseura, Härkä Hämeestä, taisi suutahtaa kun ei juhannussauna järvimaisemassa minua jaksanut innostaa. Too much, too soon... muuten taas mukava ja komea kaveri, mutta ei vaan mun tyyppiä. Kipinä jäi puuttumaan... ja ilman kipinää on vaikeaa valkeaa alulle laittaa.

Yhtä viestiä jäin ehkä kaipaamaan. Tai ehkä en, mutta miestä mietin kuitenkin ja viestiäkin ehkä odotin. Miinanräjäyttäjästä odotin jotain kuulevani. Tai ehkä en sittenkään. Ehkä ei ole kuitenkaan tarpeen tavata miestä, joka jo muutaman meilin ja puhelun jälkeen on kykenevä ja valmis luettelemaan vikojani. Harvemmin ne viat kuitenkaan ajan kanssa mihinkään häviävät. Tavallisesti niitä ilmaantuu vaan lisää. Muutenkin tuli jo alkumetreillä tunne etten kelpaa sellaisena kuin olen. Eikä toisen vuoksi pidä kenenkään edes yrittää itseään muuttaa, ei minun, eikä kenenkään muunkaan. Kelpaa tai ei kelpaa, ja jos ei sellaisenaan kelpaa, niin ei tarvitse kelvatakaan. Yksinkertaista ja kaikessa yksinkertaisuudessaan niin viehättävää.

Miinanäjäyttäjä on tosiaan räjäyttänyt jo monta miinaa. Enemmän kuin kaikki muut yhteensä. Jokin miina mielestäni kätkeytyy myös viimeisimmän viestin (21.6. klo 23.04) alkulauseeseen, "Olen vaan haamu, äänipuhelimessa, tekstiviestejä...". Minä en ajattele niin. Minulle ei kukaan ole ollut "vaan ääni puhelimessa". Jätän puhelut sellaisille kokonaan soittamatta ja tekstiviestit kirjoittamatta. Nettideittimaailmassa varmasti riittää paljon myös sellaisia, jotka eivät muuta tarvitsekaan kuin "äänen puhelimessa". Minä tarvitsen PALJON enemmän, myös jotain sellaista, jota tosielämäksi kutsutaan.

Tämä Juhannus oli "erittäin hyvä ellei täydellinen". Ei vaan, kyllä se oli "ihan hyvä, muttei täydellinen". Vain keskikesän "lempi" ja yöttömän yön "naimaonni" jäivät puuttumaan ;)

Me taas lemmimme
yöhön ja aamuun
Tässä taiassa juhannusyön
Sinä odota hetki niin saavun
ihan kohta jo ruutuusi lyön.

Matti Kujansalo

No josko vielä hetken jaksaisin odottaa... *syvä huokaisu* ;)

Diamonds never MAKE a Lady

Oh my heart is cryin' in the night for you
Oh my God oh don't you feel like a fool
You're foolin' yourself with a millionaire
You think it's love but he don't care
And one of these days you're gonna be surprised

Diamonds never made a lady
Lover or a friend I know it
Diamonds never made a lady
Oh your dreams will end I know it

Your California nights
Oh money held you tight
It was just a dream
Come on don't tell me lies
Give me the peaceful nights
Your sweet dreams

Oh my God you really think you have it made
Your heart is one with first-class expensive paint
You drink champagne in cadillac
A color-tv in a back of your car
But one of these days you're gonna be surprised

Modern Talking

Kävinpä sitten eilen piristämässä mieltä :)

Hiljaa hyvä tulee (?)

Enää on yksi vanha tarina kertomatta, mukava sellainen tosin. Tapahtui sinä Suomen historian merkittävänä iltana, jona itse Mr. Lordi toi pienelle kansakunnallemme sen ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan Euroviisu -voiton. Se oli hieno ja ikimuistoinen ilta herra Sammakon seurassa... Mutta kerron siitä tarkemmin joskus toiste ;)

Pari viikkoa olen viettänyt deittirintamalla hiljaiseloa. Ihan hyvää on tehnyt. Vähitellen alkaisin jälleen olla valmis uuteen tapaamiseen. Harmikseni vain mies, jonka kaikista yllätyksistä huolimatta niin kovasti haluaisin tavata, on tällä hetkellä tavoittamattomissa ulkomailla ja palannee joskus keskikesän juhlan jälkeen. Voi harmitus... Toivottavasti tämä lupaava alku ei pääty yhtä huonosti kuin edellinen ulkomaankomennus.

Onhan tuossa muutama ihan järkevänoloinen yhteydenottokin tullut. Minä se vaan olen nyt jotenkin juuttunut tähän yhteen ja ainoaan. Edelleen kiinnostusta on vaikea jakaa samanaikaisesti usealle eri taholle, vaikka jotenkin niin kovin yksinäinen on olo. Ulkoilu varmasti piristäisi mieltä... Mutta kun se mieli nyt vaan on edelleen niin lujasti kiinni kovin kiehtovassa miehessä, joka pitkänkin välimatkan takaa tasaiseen tahtiin kylvää miinoja tielleni. Miten ihmeessä minä päädyin Milla Miinanraivaajaksi?

2. asteen yhteys

Yhteys Miinanräjäyttäjän kanssa vahvistuu ja samalla voimistuu eksponentiaalisesti myös sisäinen pelko. Yritän kaikin tavoin selitellä itselleni miksi hän EI VOISI olla Se Oikea. Onko tämä nyt sitten jonkinlainen sisäänrakennettu luontainen puolustusmekanismi? En tiedä, mutta tilanne on hermoja raastava. Ei näin voi olla ja elää! Toisen asteen yhteys ei vaan riitä! Mä haluan ensimmäisen asteen yhteyteen! Pian. Mahdollisimman nopeasti. Nyt. Heti! Epätietoisuus asioiden todellisesta tilasta ja todellisuudesta repii kahteen suuntaan ja keskeltä kahtia.

Muut eivät jaksa kiinnostaa. Kuten kovan kivun syrjäyttää kovempi kipu, ajaa mielenkiintoisin mielenkiintoisten ohitse. Keskittyminen herpaantuu, ajatus harhailee, mielikuvitus laukkaa... Voiko tämä olla SE, Se Oikea tai ainakin se yrittämisen arvoinen? En tiedä. Miksi yritän jatkuvasti löytää pätevät perustelut äärettömän houkuttelevan ajatuksen tyrmäämiseksi? Miksi on niin vaikea antaa vain mennä ja toivoa parasta? Ehkä aikaisemmat pettymykset ovat opettaneet jotain. Ne ovat opettaneet varovaisuutta itsensä täydellisen avaamisen sijaan. Kohta sattuu... SE taitaa olla se suurin pelko jota vastaan taistelen.

Hän on ärsyttävä, söpöllä tavalla ärsyttävä. Ja hänellä on miellyttävä puhelinääni :)

Kesäkuun puolenvälin tilannekatsaus

Meillä, minulla ja Miinanräjäyttäjällä, on jälleen yhteys. Hyvin heikko yhteys tosin, mutta jonkinlainen yhteys kuitenkin. Katsellaan nyt rauhassa mihin suuntaan se tästä etenee; katkeaako vai rakentuuko uuteen loistoon? 600 kilometriä välissä kun on edelleenkin faktaa, joka tuskin tulee ihan heti muuttumaan.

Tämän lisäksi listalla on yksi 3. luokan tapaus, jonka kanssa olen vähän kahden vaiheilla, koska vahvasti epäilen häntä siitä, mistä itseäni jo ehdittiin syyttämään, massatreffailusta. Muutoin on hiljaista, yksi roikkuja ja yksi sympaattinen tapaus, josta en usko kehkeytyvän mitään sen enempää, mutta jonka olen kuitenkin jollain tasolla luvannut tavata. En kai vaan tohdi sanoa mukavalle kaverille ei.

Sen sijaan tänään törmäsin mielenkiintoiseen herraan ihan IRL. En tiedä onko tässäkään tapauksessa potentiaalia loppuelämäksi, mutta mielelläni häneen tutustuisin paremmin. Meillä on yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja ajatustenvaihto näiltäkin osin saattaisi olla antoisaa. Hänen osaltaan täytyy kuitenkin edetä varovasti. Tai ehkä on parempi olla etenemättä itse ollenkaan ja odottaa vastapuolen siirtoa. Uskon tämän olevan järkevin tapa, jolla en nolaa itseäni. Tapasimme nimittäin työn merkeissä eikä mulla ole ollut tapana sekottaa työ- ja yksityisasioita. Joskus on näin päässyt käymään ja yhteistyö muuttui sen jälkeen jokseenkin hankalaksi. Paluu pelkkään bisnes -suhteeseen ei ole välttämättä aivan yksinkertaista. Nyt tosin osaamme jo ottaa tapahtuneen kevyesti, mutta silti suhteemme ei ole täysin bisnes -henkinen. Alla on yhä jotain enemmän, mikä on melko luonnollistakin silloin, kun tietää toisesta enemmän kuin puhtaasti työsuhteessa olevien tulee tai tarvitsee tietää.

Juhannus tulee pikapikaa ja mä oon yhä ilman Heilaa!!! *paniikki!!!* Joudunko tänä Juhannuksena vain tyytymään hyvien menneiden aikojen muisteluun? Nyyyyh.. eih!

Upseeri ja herrasmies

Upseeri ja herrasmies oli mielenkiintoinen tapaus (kuten kaikki ovat omalla tavallaan olleet :)). Tämä mielenkiintoinen tapaus meinasi mennä kokonaan ohitse, koska hänen ensimmäiset meilinsä eivät minua tavoittaneet. Upseeri oli kuitenkin sen verran herrasmies, että hän kyseli SeOikea -numeron kautta, josko hänen yhteydenottoyrityksensä olivat saapuneet perille. Siitä se sitten alkoi, intohimoinen lyhyiden meilien ja tekstareiden vaihto kunnes en enää malttanut olla kuulematta hänen ääntään ja soitin. Flirttailu ja eroottinen sävy jatkuivat myös läpi ensipuhelun, josta oli todella vaikea tehdä loppu. Siis ensipuhelusta ;)

Outoa, kuinka erilaiseksi yhteydenpito ja ajatustenvaihto eri ihmisten kanssa muodostuu. Upseerin ja herrasmiehen kanssa sävy tosiaan oli huomattavan vihjaileva puolin jos toisin. Toistaiseksi hän on ainoa tapaus, joka on edennyt näissä merkeissä.

Viikon jaksoimme toisiamme vietellä ja sitten kävivät paineet liian suuriksi. Oli pakko tavata. Nyt, heti tai ainakin mahdollisimman nopeasti. Ja mehän järjestimme tapaamisen siitäkin huolimatta, että matkaa oli välissä parisen sataa kilometriä. Sovimme treffit noin puoleen väliin.

Niin me sitten tapasimme, kun minä astuin uusi musta tukka liehuen hänen mustaan saksalaiseen laatuautoonsa. Ja sitten se taas alkoi, höpötys. Juttelimme niitä näitä, kevyitä ja vähän vakavampia. Ehkä siinä tuli jotain seksuaalistakin höpistyä. En muista. Kolme tuntia hujahti autossa istuen ja tummenevaa kesäyötä ihmetellen. En käynyt hänen kimppuunsa, eikä hän käynyt minun kimppuuni, vaikka näin olisi hyvin voinut viestivaihdosta päätellen tapahtua. Mutta ei tapahtunut. Ei tapahtunut loppujen lopuksi yhtään mitään. Minä nousin autosta ja kävelin tukka yhä liehuen omaan laatumenopeliini. Sitten ajoimme läpi öisen hämärän molemmat omaa kotia kohden.

Upseeri oli herrasmies ja herrasmies oli upseeri. Ja on edelleen. Vaikka mitään ei tapahtunut ja vaikka en usko mitään tapahtuvankaan, sain silti jotain. Sain ystävän. Edelleen lähettelemme sopivan tilaisuuden tullen silloin tällöin kiusoittelevia tekstareita. Upseeri ja herrasmies lienee ainoa tapaamistani miehistä, jonka tiedän tapaavani uudelleen. Upseeri, herrasmies.. ja ystävä :)

P.S. Upseeri ja herrasmies on yksi niistä kaikista kuudesta viimeisen parin kuukauden aikana tapaamistani miehistä. Ettei vaan kukaan pääse syyttämään massatreffailusta ;)

Where there is cheese there are rats,
Where ever there are rats there are cats,
Where ever there are cats there are dogs,
If you got the dogs you got bitches,
bitches always out to put their paws on your riches,
If you got riches, you got glitches,
If you got glitches in your life computer turn it off and then reboot it,
now you back on,
Can't just put the cap on the old bottle once you pop it that'll spoil it,
gone and drink it and enjoy it.

Kelis

Vaativa tapaus

Tässä on nyt tullut useampi sisällöltään samansuuntainen meili, joissa todetaan että:

• sä oot niin / liian vaativa
• sun on varmaan tosi vaikea löytää itselles noi kaikki kriteerit täyttävä mies
• taitaa sulla olla aika mahdoton tehtävä
• eihän kukaan voi täyttää sun kaikkia vaatimuksia
• jne.

Niin... En kiistä ettenkö olisi vaativa. Olen toki, enkä vaan tässä vaan myös monessa muussa asiassa. Ja jos tietää, mitä kirjainsarja ENTJ pitää sisällään, ei varmasti niin kauheasti ihmettele tuota pitkää ja kattavaa kriteerilistaa. ENTJ on vaativa persoonallisuus ja minä olen sitä mitä suuremmissa määrin, koska en ole vain ENTJ vaan nimenomaan hyvin selvä ja vahva, jopa ääripään ENTJ. En ala tässä sen enempää persoonallisuustyyppiäni analysoimaan, sillä jokainen asiasta enemmän kiinnostunut ihan varmasti osaa googlettaa asiasta lisää tietoa.

Se, mitä mä en tässä ymmärrä on, että miksi MÄ EN asettaisi deittikumppaneille näitä vaatimuksia? Miksi tyytyisin yhtään vähempään? Jos aion elämänmittaisen kumppanin itselleni löytää, niin silloin näiden "vaatimusten" vaan tulee täyttyä. Jos kaipaan vaan seuraa viikonlopuksi, niin on melkeinpä ihan sama millaisen tyypin kanssa sellaisen ajanjakson seuratasolla viettää. Jos ei osaa vaatia, niin on turha odottaa yhtään enempää saavansa. Silloin on vaan suosiolla tyydyttävä vähempään ja jättää itkut jatkossa itkemättä. Sitä saa mitä tilaa! Sitä paitsi, vaikka lista on pitkä, niin on se myös pilke silmäkulmassa vilkkuen laadittu, joten ihan jokaisen kohdan ei viime kädessä tarvitsekaan täyttyä. Kokonaisuus ratkaisee. Mutta kun kyse on "unelmieni miehestä", niin eikö silloin ole syytä kaikki unelman toteutumiseksi vaadittavat kohdat listata? ;)

Olen samaa mieltä, että tehtävä olisi jokseenkin mahdoton, jos mun pitäisi löytää 1000, 100, 50 tai 10 kaikki tai lähes kaikki kriteerit täyttävää yksilöä. Mutta kun mä en tarvitse kuin yhden. Ja olen kasvavasta pessimismistä huolimatta edelleen sitä mieltä, että tältä maapallolta vähintäänkin yksi näinkin vaativan mimmin mieleen oleva mies löytyy. Eri asia on, löytyykö hän tämän kanavan kautta vai jostain muualta.

Se siitä aiheesta. Deittirintamalla on hiljaista. Suurelta osin varmastikin aivan omaa syytäni. Olen ollut muun elämän suhteen kohtalaisen kiireinen enkä ole oikein jaksanut nyt innostua koko deittiasiasta. Toisaalta, eipä ole sellaisia tyyppejäkään ilmaantunut, että olisin oikeasti edes jaksanut innostua. Aika kovakätisesti olen tällä viikolla saamiini yhteydenottoihin vastannut. En vaan yksinkertaisesti viitsi tuhlata aikaa turhiin tyyppeihin. Myöskin odotukset tuntuvat jatkuvasti matkan varrella kasvavan kun on muutama "helmi" tielle osunut. He viitoittavat tietä tuleville, eivätkä ole tehneet tiestä kovin sileää ja mutkatonta.

Miinanräjäyttäjästä en ole kuullut mitään sen jälkeen kun selvisi, että välillämme on noin 600 pitkää kilometriä ja minä kerroin kokevani kaukosuhteet hankaliksi. Harmi sinänsä. Tuntui, että hänessä, jos kenessäkään olisi ollut potentiaalia täyttää paikka "unelmieni miehenä". Itse en ole ottanut yhteyttä. Kiireet ehkä osasyynä ja huonona selityksenä, mutta oikeastaan jäin odottamaan hänen reaktiotaan vastineeksi kommentilleni kaukosuhteiden toimimattomuudesta. Olisihan tästä ainakin yksi tapaaminen voinut kehkeytyä, jos toisella osapuolella olisi ollut tarpeeksi yritystä pelissä. Tällä kertaa yritystä ei tunnu löytyvän, joten myös oma kiinnostukseni Miinanräjäyttäjää kohtaan laskee kuin nautaeläimen pyrstöpään jatke sateella.

Crash! Boom!

..ja Bang!!! Milla astui miinaan ja hajosi taas tuhansiksi kappaleiksi. Hehee, jotenkin arvasin tämän ja osasin jo varautua. Eli en ihan tuhansiksi pirstaleiksi levinnyt. Itkeäkö vaiko nauraa? En tiedä. Teen kai molempia, yhtä aikaa ja vuorotellen.

Niih.. mutta kahtellaan *ja syvä huokkaus perään*. Ei tässä vielä ole peli totaalisesti menetetty, mutta olosuhteet ovat vaan nyt hieman vastaan. Ja tämä vuoristorata alkaa kyllä toden totta käymään psyyken päälle. Pieni breikki olisi varmasti paikallaan, mutta kun mä haluaisin niin kovasti löytää kainalon, jossa viettää kesää ja valvoa onnellisena taivaan pilviä tuijotellen läpi tyynen, lämpimän ja valoisan kesäyön *haaveilee*...

*****

my papa told me to stay out of trouble
"when you've found your man make sure he's for real"
i've learned that nothing really lasts forever
i sleep with the scars i wear that won't heal
they won't heal

cos every time i seem to fall in love
crash! boom! bang!
i find the heart but then i hit the wall
crash! boom! bang!
that's the call that's the game and the pain stays the same

i'm walking down this empty road to nowhere
i pass by the houses and blocks i once knew
my mama told me not to mess with sorrow
but i always did and lord i still do
i'm still breaking the rules
i kick it up i kick it down

cos every time i seem to fall in love
crash! boom! bang!
i find the heart but then i hit the wall
crash! boom! bang!
that's my real middle-name
it has always been the same
that's the call that's the game and the pain stays the same

i still feel the heat slowly fallin' from the sky
and the taste of the kissing shattered by rain
comin' tumblin' from behind
and the wild holy war
i kick it up i kick it down

and every time i seem to fall in love
crash! boom! bang!
i find the roses dying on the floor
crash! boom! bang!
that's the call that's the game and the pain stays the same
that's my real middle-name it has always been the same

oh yea oh yea oh yea uh-huh
been the same been the same
it has always been the same...

Roxette

Elämä jatkuu...

...ja mimmiä viedään taas oikein olan takaa! Juuri kun tämän päivän tylsääkin tylsempien viestien jälkeen olin jo Missiostani luopumassa, niin samantien tärähtää ja tärähtää kunnolla! Tähtiä vilisee vieläkin silmissä viestin jäljiltä, joka salpasi hengen ja vaati vastaamaan ennen kuin olin saamaani viestiä edes puoliväliin lukenut.

Ja kuten Hänellekin kirjoitin, mietin vimmatusti missä on miina kätkettynä ja koska siihen sohaisen. Eli vitosen ja kutosen välissä mennään taas ja kohta tulee takkiin... Takkiin tai ei, on tämäkin kortti käännettävä tai muutoin olisin elämäni loppuun saakka yhtä katkeraa mehua. Pelkään, että käy yhtä huonosti kuin kävi viimeksikin ja samalla olen pitelemätöntä intoa täynnä. Minut on haastettu ja haastajia on tällä kertaa muitakin kuin Susanna :)

Kaksi hutia ja muutama lisäselvitystä vaativa kohta. 95,555555% napakympistä ja ohilaukaukset sormien läpi tulkittavissa. Taas se alkaa; tervetuloa vuoristorataan! Miksei se jo vastaa?!!!

Ota selvää!

"...jos haluat tietää, voit kysyä...", "...pistä lisää infoa...", "...ota selvää..." jne.

Voi hyvää päivää! Mä en tiedä miten miesten mieli toimii, mutta kovasti erilailla näyttää toimivan kuin omani. Kirjoitin tästä samasta asiasta jo aikaisemmin ja mua ei todellakaan kiinnosta tyypit, joista mun pitäisi ottaa selvää (kiinnostavista ilmoituksista otan kyllä mielelläni selvää, kuten Mr. BP:n kohdalla kävi :)). Sorry boys, roskikseen menee. Suoraan. Jos ette muuta keksi, niin pistäkää nyt vaikka että "Olen Herra X ja haluaisin tutustua sinuun paremmin. Voitko ystävällisesti laittaa yhteystietosi osoitteeseen meili@boxi.net, jotta voin kertoa itsestäni enemmän!". Turha kai mainitakaan, että kun tusinatavaraa tulvii, niin persoonalliset viestit on helppo poimia joukosta. Näistä "ota selvää" -viesteistä tulee itselleen jotenkin arvoton olo. Vähän kuin liukuhihnalla seisoisi ;)

Kultakala yhä kadoksissa

Se oli sitten siinä, Mr. BP, josta löytyi liikaa personalityä jopa mulle. Olihan jotain vaaran merkkejä nähtävissä jo alkutaipaleella, mutta ne oli siinä vaiheessa vielä helppo ohittaa ja kuitata naurahduksella. Viime yönä ne samat merkit kävivät liian ahdistaviksi ja ymmärsin, että vaikka meissä oli aivan järkyttävän paljon samaa, niin ne muutamat eroavaisuudet vaan olivat liian suuria, jotta olisimme niistä ikinä päässeet ylitse.

Tapasimme eilen päivällä lyhyellä varoitusajalla. Vatsani kääntyi nurinniskoin kun sain Mr. BP:ltä puhelun, jossa tapaamisemme varmistui. Minä tulin vainoharhaiseksi; näin Mr. BP:n kävelevän useampaan otteeseen vastaan, vaikka hän ei oikeasti ollut mailla halmeilla.

Ensimmäinen kohtaaminen on aina yhtä outo tilanne. Edessä seisoo täysin vieras ihminen, joka kuitenkin jollain tapaa tuntuu tutulta. Tunnelma oli hämmentynyt. Minä ihmettelin miksi. Saimme kahvikupposet käteemme ja vähitellen sain todeta vastapäätä istuvan sen mielenkiintoisen ihmisen, jota olin tullut tapaamaan :)

Puhuimme. Paljon. Hän oli ehkä enemmän äänessä kuin minä, mutta en tuntenut olevani millään tavalla paitsiossa. Välillä mielessä kävi pikainen epäilys "Onko hän sittenkään yhtään kiinnostunut...". Meni tunti, meni toinenkin, taisi alkaa jo kolmas ennen kuin molempien oli aika taas jatkaa matkaa. Erotessamme en tiennyt mitä miehestä ajatella, mutta sen tiesin, että asian selvittämiseksi meidän olisi varmasti syytä tavata uudelleen.

Tuli ilta, jatkoimme jutustelua Mesessä. Edelleen kaikki sujui mukavasti. Edelleen halusin tavata uudelleen. Mese tilttasi, minä soitin. Ensimmäinen epäilys häivähti mielessä sopiessamme seuraavan tapaamisen ajankohtaa. Koin, että multa vaadittiin jotain, johon en pystynyt vastaamaan. Siinä vaiheessa annoin asian olla ja sovimme alustavan ajankohdan. Samaisen puhelun aikana tapahtui pieni "välikohtaus", josta minä olin aikani aivan pihalla. Kuin salama pilvettömältä taivaalta löivät vaaran merkit takaisin tajuntaani.

Lopetimme puhelun käsittääkseni päällisin puolin hyvässä hengessä ja kaikessa yhteisymmärryksessä. "Välikohtaus" jäi kuitenkin vaivaamaan mieltäni ja sai pohtimaan myös niitä aiemmin sivuuttamiani seikkoja. Ennen aamua ymmärsin, ettei meillä monesta hyvästä asiasta huolimatta olisi yhteistä tulevaisuutta siinä mielessä kun olin toivonut olevan. Toivoin hänenkin asian omalta kohdaltaan näin pohtineen. Olihan hän näitä asioita tuonut enemmän esille kuin minä.

Meilitse kerroin hänelle mihin yölliset pohdinnat olivat johtaneet. Sain kritiikkiä tavastani ilmaista asia. Kyllä, halusin päästä helpommalla. Puhelu olisi ollut... arvaamaton. Koin myös joutuneeni syytetyksi asioista, joilla ei ollut eikä ole mitään todellisuuspohjaa. En jaksa oikaista asiaa, vaikka musta on ikävää, että joku näin musta ajattelee. Luulin jo todistaneeni olevani jotain muuta kuin tuulesta temmatut olettamukset. Jos pelkää pahinta, pahin toteutuu. Ei ehkä todellisuudessa, mutta mielen tummissa syövereissä.

Musta tuntuu, että tästä on tulossa pitkä ja kivikkoinen tie, enkä ole yhtään varma kuinka kauan jaksan sitä kulkea. En mä halua loukata ketään, enkä tulla myöskään itse loukatuksi, mutta valitettavasti se tavalla tai toisella kuuluu tähän "peliin". Siihen on syytä valmistautua leikkiin lähtiessä tai ainakin oppia se kohtalaisen nopeasti hyväksymään. Muuten sattuu. Syvältä.

Mulla on missio (vielä toistaiseksi). Se on löytää tavalla tai toisella vierelle ihminen, joka on siinä loppuelämäni ajan. Siksi mulla ei ole tässä vaiheessa varaa liian suuriin kompromisseihin. Muuten homma kaatuu ennemmin tai myöhemmin. Mun tavoitteena ei ole kerätä päänahkoja tai puhelinnumeroita. Jos useamman ihmisen joudun tässä matkan varrella kohtaamaan, niin se johtuu vain ja ainoastaan siitä, että olen pakotettu niin tekemään. Tämä energiaa kuluttava matka loppuu heti, kun TIEDÄN parini kohdanneeni. Koska tämän jonkun ihmisen kohdalla tiedän? En tiedä. Tiedä vaikka olisimme jo kohdanneet, vaikka minä en sitä tällä hetkellä tiedä. Ehkä ei tiedä hänkään. Ehkä emme koskaan saakaan tietää.

Mä elän tässä samalla mun elämää ja se on sellaista kuin se nyt on, mun elämää. Tämä elämä ei mene katkolle tämän projektin vuoksi. Tämän projektin on sopeuduttava vallitsevaan tilanteeseen, joka tarkoittaa, että deittailu ei ole mun elämässä prioriteetti numero yksi. Ei edes kaksi tai kolme. Mitä tällä haluan sanoa? Samaa kuin ensimmäisessä postauksessani; en ole epätoivoinen ja yritän suhtautua tähän asiaan pussillinen seikkailumieltä selässäni. Yritän ottaa vastaan kaiken sen mitä vastaan tulee, yhtälailla ne hyvät kuin huonotkin asiat. Niistä kaikista oppii aina jotain.

Paljon sai Mr. BP mut asioita pohtimaan... Tähän astinen matkani on antanut mulle muutamia uusia Ystäviä. Olisin toivonut Mr. BP:n olleen yksi heistä, mutta jos nyt oikein ymmärsin, niin se ei vaan jostain syystä onnistu :(

Pari vanhaa juttua on vielä kirjoihin ja kansiin pistämättä. Uusista ei tällä hetkellä ole tietoa. Ja hyvä niin... Alun uutuudenviehätyksen ja hauskuuden jälkeen nämä jatkuvat tutustumisprosessit (ja pettymykset) alkavat käydä työstä. Hommasta tulee rutiinia eikä uusista tuttavuuksista jaksa välttämättä innostua samalla tavalla kuin aikaisemmin. Toisinaan poikkeus vahvistaa säännön. Ja pessimismi nostaa päätään.

Mr. Big Personality (BP)

Vihdoinkin olen tavannut jonkun OIKEASTI mielenkiintoisen tyypin! Jutussa on tosin omat hankaluutensa, mutta ainakin mä näytän tekevän kaikkeni, että päästäisiin edes seuraavalle tasolle. Toimin osittain jopa täysin omien periaatteideni vastaisesti. Miksi ihmeessä? En tiedä, mutta aion ottaa siitä selvää. Tavalla tai toisella ;)

Tällä hetkellä liikutaan jossain 5. ja 6. luokan välimaastossa :). Äh, tämä vaihe on silkkaa kidutusta. Ja mulla on vahva tunne, että tässä käy joko hyvin tai hyvin hyvin huonosti. Aika näyttää ja mä yritän parhaani mukaan pitää jäitä myssyssä, vaikka vaikealta se tässä vaiheessa tuntuukin...

Kuka teki väärin?

Siinä taisi sitten mennä ensi viikonlopulle alustavasti sovittu tapaaminen mielenkiintoiselta tuntuvan tyypin kanssa. Kaatuvat kaiketi tähän blogiin ja näihin juttuihin täällä. En tiedä arveluttaako oman jutun päätyminen tänne vai liittyykö asia jotenkin täällä jo kuvaamiini tapaamisiin. En tiedä. Saa selventää.

Pohdin kuukauden päivät, jotta pistänkö tämän blogin pystyyn vai en. Pistänkö sen pystyyn Milla-Mariana vai jonain muuna. Tein tämän ratkaisun ja aion sen takana pysyä. Tämä on jonkinlainen elämänmatka tämäkin. Toisaalta halusin dokumentoida nämä ainutlaatuiset tapaamiset, yksilölliset ihmiset ja sen, mitä minä olin heidän seurassaan; mitä olin, mitä koin, mitä sain, mitä annoin... Halusin myös luoda paikan, jossa voisin pohtia nettideittailuun liittyviä asioita ja jäsentää omia ajatuksiani. Kirjoittaminen on oiva tapa purkaa päänsisäistä painetta ja nähdä asiat uudessa valossa.

Onko tämä väärin? Onko minulta väärin kertoa tästä elämäni osa-alueesta, johon toiset ihmiset niin kiinteästi liittyvät? En tiedä. Itse en tällä hetkellä tunne tekeväni suurta vääryyttä, mutta ilmiselvästi joku toinen voi olla asiasta jotain toista mieltä. Voinko vain ajatella, että tämä on osa minua ja kuuluu pakettiin? Paketti täytyy vaan hyväksyä tai jättää hyväksymättä, ottaa kokonaan tai jättää matkan varrelle. Tämä ehkä rajaa pois potentiaalisia unelmamiehiä, mutta eiväthän he oikeasti ole potentiaalisia, eivätkä edes unelmamiehiä jos eivät pysty tarinaani hyväksymään. Se olen minä, nämä ovat minun kokemuksiani ja tämä on vaihe minun elämässäni. Tämän tavan elää ja kirjoittaa minä olen itse itselleni valinnut. Ja tämä vaihe päättyy kun Se Oikea astuu ovesta sisään ja liittyy minun elämääni. Sitten seuraa uusi alku ja uusi tarina.

Sopimuksia

Sovittiin tapaavamme vielä tässä.

Ajattelin että soittaisin hänelle jonkin ajan kuluttua, ja pyytäisin juomaan kanssani jonain iltana punaviiniä. Sinetöimme sopimukset vielä varmuudeksi makuuhuoneen puolella. Dita on palannut.

Kokoa pieni tarina vähintään kolmesta seuraamastasi blogista ottamalla jokaisesta vähintään yksi virke. Lisäksi ota yksi virke haastajasi blogista ja haasta sitten kaikki lainaamasi bloggaajat omaa haastajaasi lukuunottamatta.

Luolamies

Seuraavaksi tuli kuvaan mukaan lyhyen nettideittihistoriani suurin pettymys, herra Luolamies. Tuo nimitys sai alkunsa kun ensikertaa tavatessamme totesin herran olevan aivan erinäköinen livenä kuin näkemissäni kuvissa. Hän kysyi miltä hän kuvissa näytti ja minä siinä alkuhämmennyksessä vastasin että enemmän jonkinlaiselta luolamieheltä. Todellisuudessa Luolamies oli hyvinkin sivistyneen näköinen ja oloinen, hyvin kaukana luolamiehestä siis. Noh, tästä nimityksestä tuli jonkinlainen insider -juttu välillemme ja sain tapaamisemme jälkeen useita tekstareita ja meilejä Luolamieheltä. Sööttiä... :)

Luolamies väitti täyttävänsä lähes kaikki kriteerini ja ne joita hän ei kertonut täyttävänsä olivat toissijaisia itselleni. Myös minä täytin siinä vaiheessa kuulemma lähes kaikki hänen kriteerinsä. Ongelmaisiksi nousivat urheiluhulluuteni, härkäpäisyyteni, sarkastisuuteni ja se pieni kreisi puoli minussa. Lyhyen selityksen jälkeen nämä olivat kaiketi hyväksyttävissä ;)

Sovimme tapaamisen suhteellisen pikaisella aikataululla ja yllättäen. Pari tuntia sopimisen jälkeen jo tapasimme perjantai-iltana Teatterissa. Jännitti, mutta juttu luisti rennosti ja hyvin :). Teatterista siirryimme toiseen ravintolaan nauttimaan illallista. Ja lähes kärventämään kulmakarvamme :D. Illallisen jälkeen emmeolleet vielä valmiit luopumaan toistemme seurasta, joten siirryimme erään kahvila-baariin puolelle hetkeksi istuskelemaan. Tuli valomerkki ja oli aika poistua. Tarjosin Luolamiehelle kyytiä kotiin. Vielä kotiovella oli vaikea erota. Käsisuudelmaan sitten päättyi se ilta. Olin toiveikas. Ei välttämättä Se Oikea, mutta ehdottomasti mielenkiintoinen ja tutkimisen arvoinen persoona.

Seuraavana päivänä Luolamies soitti ja ehdotti tapaamista. Olin oikeastaan kiireinen, enkä olisi ehtinyt lähteä deiteille, mutta jotenkin vaan onnistuin sen ajan kuitenkin järjestämään. Yrttijuomaa ja cruisailua Helsingin yössä. Upea täysikuu. Leppoisaa seuraa, naurua ja jutustelua. Jäniksiä.. miljoona! Ja sitten pussailua, josta kehittyikin aivan upea suudelma. Olisin voinut jäädä siihen ikuisiksi ajoiksi... *syvä huokaus*

Seuraavana päivänä Luolamies lähti viikoksi työmatkalle ulkomaille. Itse olin sekaisin ja lähes hysteerinen. Tekstareita lenteli, paljon :) Ja loppuviikosta ei enää niin paljon :(. Yhä kuitenkin innokkaasti odotin Luolamiehen paluuta ja kuvittelin jo vaikka mitä ;)

Mitä sitten tapahtui? Ei yhtään mitään. Itseasiassa en tiedä mitä tapahtui. Tekstareihin ei tullut enää vastauksia. Soittoa ei lupauksesta huolimatta kuulunut. Ei selityksiä. Ei mitään :(. Harmittaa vieläkin kun asiaa ajattelen. Mun mielestä asioita ei vaan jätetä vaan ne viedään loppuun. Tavalla tai toisella. Musta olisi ollut kohtuullista kertoa mitä tapahtui. Selityksen sijaan jäin vain arvailemaan.

Viime viikonloppuna pistin omalta kohdaltani jutulle pisteen ja siirsin sen luokkaan 7 "Tämä nähty ja unohdettu".

...

Joo niin, mä taisin taas eksyä valtavaan ajatustulvaan, mutta ydinajatuksena oli sanoa, että mä olen aivan loistava tekemään paitsi päätöksiä (sekä tarkoituksissa endings että decisions) niin myös johtopäätöksiä, oikeita ja vääriä. Eikä mulla tässä tilanteessa oikein muuta tule päähän kuin se siitä, ollutta ja mennyttä, elämä jatkuu. Eli jos tätä hait niin, onneksi olkoon, sanaton viestintäsi meni perille. Oli tulkintani sitten oikea tai väärä.

Minä kiitän kaikista hienoista intensiivisistäkin kokemuksista, joita mulle tarjosit ja toivotan sulle onnea ja menestystä kaikilla elämän osa-alueilla. Valehtelisin jos sanoisin, ettei yhtään harmita. Harmittaa kyllä ja eniten se, että syystä tai toisesta koen, ettet antanut edes mahdollisuutta. Saati sitten selitystä, jonka voisin ymmärtää ja opiksi ottaa. En tiedä missä meni pieleen, mitä tein tai sanoin, jätin tekemättä tai sanomatta, mutta mitä ilmeisimmin en ole sun mielestä selityksen arvoinen. Ikävää, mutta ei musertavaa.

Noniin, eiköhän siinä tullut kaikki. Sain asian omalta kohdaltani päätökseen ja kategorian unfinished business taas tyhjennettyä. Nyt jäljellä on enää jälkien siivous.

Hyvää kesää Sinulle, Luolamies!

"Milla etsii Miestä"

Jonkin aikaa pohdin, että laitanko tänne linkin omaan deitti-ilmoitukseeni. Päätin laittaa, sillä onhan tuo aika pienellä vaivalla löydettävissä kuitenkin. Ja ehkäpä näitä juttuja on helpompi ymmärtää kun on tuon nähnyt. Ei kai siitä haittaakaa ole, eihän?

Tällä hetkellä ilmoittelen itsestäni ainoastaan SeOikea -sivustolla. Asiasta enemmän kiinnostuneet voivat käydä siellä ilmoitustani kurkkaamassa. Laitan linkin jossain vaiheessa myös oikealla olevaan sivupalkkiin, josta sen jatkossa helposti löytää. Päivittelen ilmoitusta silloin tällöin tarpeen niin vaatiessa ja ehkä jossain vaiheessa herätän henkiin myös match.comin tai jonkun muun deittipalstan ilmoituksen ;)

Tarjolla komea mies, soita!

Mä en kyllä tajua tuota miesten intoa vastata deitti-ilmoitukseen lähes pelkällä puhelinnumerolla. Siis mitä ihmettä?! Oikeesti! Tänään näitä tämän tyylisiä vastauksia alkoi olla sen verran (Olen tumma ja komea mies. Soita tai tekstaa 000-123 4567), että lisäsin ilmoitukseeni tekstin "Ensikontaktointiin ja lisäinfoa varten meiliosoite puhnron sijaan, kiitos".

Monen mielestä tutustuminen kännykän välityksellä on varmasti kätevä ja nopea tapa, mutta mulla asiassa tökkii muutama juttu. Ensinnäkin mä en jakele omaa numeroani täysin tuntemattomille tyypeille. Kyllä vähän enemmän täytyy sitä ennen tietää kuin että kaveri on tumma ja komea, hei haloo! Toiseksi mun mielestä täytyy olla sen verran valmis näkemään jutun eteen vaivaa, että saa aikaiseksi kirjoittaa perustiedot itsestään meiliin. Mun mielestä kertoo jo paljon persoonasta ellei tätä ole valmis tai halukas tekemään. Sieltä mennään tai ainakin yritetään mennä mistä aita on matalin ja jätetään tavallaan se selväänottamisosio mun harteille. Nou nou nou! Jos joku vastaa MUN ilmoitukseen, niin on hän mun mielestä myös velvollinen markkinoimaan itseään, kertomaan, miksi on niin hyvä tyyppi, että mun kannattaisi ottaa yhteyttä ja tutustua häneen.

Ehkä mä olen vaikea ja vaativa tapaus, mutta tervemenoa sitten vaan helpommille apajille! Niitäkin varmasti riittää ja ihan mukavasti näyttää riittävän niitäkin, jotka sen meilin ovat valmiita raapustamaan :)

MB SLK Roadster

Vappuaattona sain mielenkiintoisen viestin: "Lähdetkö kanssani katsomaan Santanaa Hartwall Areenalle?" Wow, mikä tarjous täysin tuntemattomalta mieheltä! Valitettavasti vietin Vappu -viikonlopun sängyn pohjalla aivan järjettömässä flunssassa, joten jouduin kutsusta sillä kertaa kohteliaasti kieltäytymään. Mutta ehdottomasti vaikuttavin avaus, joka kohdalle on tähän mennessä osunut :)

Viikonpäivät vaihdoimme kohtalaisen lyhytsanaisia meilejä SLK -miehen kanssa. Maanantaiksi sovimme lounastreffit klo 11.30, aikaa rajoitetut 60-90 minuuttia. Herra haki minut työpaikaltani lounaskahveelle. Kyyti oli miellyttävän vauhdikasta ja ahteri istui oikein mukavasti tämän pienen leikkikalun penkkiin. Puhuimme yhtä vauhdikkaasti kuin Mese kiisi keskipäivän auringossa. Lasi maitokahvia, takaisin työpaikalle ja homma oli siinä. Oli kiva nähdä ja jutella, mutta molemmat uskoakseni tajusimme jo ensiminuuteilla, että se oli sitten siinä.

Vielä parit kohteliaat meilit tyyliin:

"Otetaanko joskus uusiksi paremmalla ajalla?"
"Mikä ettei! Otetaan vaan! :)"

Ja sitten molemminpuolinen syvä hiljaisuus. En usko, että tapaamme enää. Ehkä joskus ... sattumalta.

Päiväunia

Pitkä viikonloppu ja deittirintamalla on ollut siitä huolimatta hiljaista. Kyllähän tuolla meiliboxissa taas oottelee parin mielenkiintoisen tyypin yhteystiedot, mutta nyt on vaan valitettavasti ollut nämä päivät tässä muuta puuhaa. Hieman harmittaa, että en ole ehtinyt kontaktoimaan näitä mielenkiintoisia kavereita edes siinä määrin, että he oikeasti tietäisivät olevansa "Katso ja ota selvää" -listassani. Tälle listalle päätyvät ne, jotka oikeasti tuntuvat tapaamisen arvoisilta. Kokonaisuudessaan luokitusjärjestelmäni on jokseenkin seuraava (päivitetään aina tarpeen tullen ;)):

1. Ei vastauksen arvoinen
2. Ei sopiva, mutta ansaitsee kuulla miksi lähempi tuttavuus olisi vain ajanhaaskausta
3. Mahdollisesti sopiva --> lisätietoja tarvitaan
4. Todella mielenkiintoinen --> lähempi tuttavuus ehdottomasti tarpeellinen
5. Kuulostaa ylihyvältä! --> katso ja ota selvää --> tapaamisen arvoinen
6. Mitä ihmettä sä vielä odotat! Olisi PITÄNYT sopia treffit jo! Soita heti!
7. Tämä nähty ja unohdettu
8. Tämä nähty ja siirretty "Ollaan vaan kavereita" -listalle
9. Tämä nähty ja täytyy jatkotoimenpiteiden valossa ehdottomasti nähdä uudelleen
10. Kultakala! Ota mukaan, äläkä päästä karkuun! Tämä on unelmieni mies ja Se Oikea :)

Homma meni vähän sivuraiteille kun päiväunelmoimaanhan mä tänne tulin enkä kertomaan elämää helpottavasta luokitusjärjestelmästäni. Noh, meneehän se tässä samassa.

Niin.. vielä viikko sitten ajattelin tämän pitkän viikonlopun olevan jotain aivan muuta kuin mitä se nyt on ollut. Silloin mukana kuvioissa oli vielä 9. luokan Luolamies. Valitettavasti hän on nyttemmin siirtynyt luokkaan 7. Mielenkiintoinen tapaus kaikin puolin. Kerron hänestä myöhemmin lisää. Eilen olin kyllä illastamassa miesseurassa eikä perjantai-iltaakaan tarvinnut itsekseen vietellä. Seuralainen oli kuitenkin deittimenojen ulkopuolelta. Todennäköisesti kertoilen myös hänestä myöhemmin enemmän. Hän kuitenkin on jollain tavalla sinkkuelämäni keskeisessä roolissa.

Horoskoopit eivät ole kiveen hakattuja, mutta ah, niin mukava lähtökohta päiväunelmille. Silloin kun ne kertovat mukavia asioita tietenkin. Tälle päivälle ei ollut mitään innostavaa luvassa, joten tsekkasin samantien josko huomisesta jo jotain irtoaisi. Ja irtosihan sieltä! Nyt vaan innosta hehkuen odottelen seuraavan muuttuvan tarusta todeksi

Probably this will be entertaining rather than unsettling, and you will experience something new. Or you might go to a concert that features music entirely different from anything you have ever heard. This influence can signify a long and enjoyable pleasure trip. You will derive the most benefit from a trip to a place you have never seen before, where you can encounter something totally new. This is a fine time for a vacation. Your experience may be broadened through a loved one who shows you new things. Or something may happen that will teach you more about your relationship, not to disturb you but to increase your insight.

Oijoi, mitä hunajaa elämyssyöpön silmille! Ja mitä päiväunimatskua uusia juttuja kipeästi kaipaaville aivoille :)

Pekka Paholainen

Kanadan nappisilmän jälkeen huomioni vei Pekka Paholainen. Joo, mä en oikein pysty keskittymään moneen eri tyyppiin samanaikaisesti vaan metodi "one at a time" toimii mulla ehdottomasti paremmin. Jo kolme intensiivisempää tutustumista kaipaavaa kaveria saavat pään aivan pyörälle ja fiilikset omituiseksi mössöksi, josta ei sitten erota ei päätä eikä häntääkään.

Pekka oli oikea seppo, sanaseppo ammatiltaankin. Meitä yhdisti hulvaton huumori ja tekstin sekaan upotettu vihjaileva flirtti. Halusin kutsua Pekkaa paholaiseksi, koska musta se vaan kuulosti niin älyttömän hyvältä! Pekka oli mukavaa, kevyttä seuraa, jonka sanatulvaa odotin aina yhtä innokkaasti. Sanailuksi se sitten loppujen lopuksi jäikin. Vai jäikö sittenkään? Voin hyvin kuvitella joku päivä jatkavamme siitä mihin jäimme.

Pekka Paholainen ei tiedä miltä minä näytän. Enkä minä tiedä miltä hän näyttää. Pitäydyimme tiukasti sanallisessa viestinnässä. Kirjoitetussa. Sovimme treffit perjantai-iltapäiväksi kauppakeskukseen (toiseen kyllä kuin edelliset ;)). Muutama tunti ennen h-hetkeä Pekka ilmoitti olevansa lastenhoidollisista syistä estynyt saapumaan. Olin pettynyt, mutta mieli liihotti jo tulevan maanantain lounasdeiteissä :).

Teimme P. Paholaisen kanssa vielä alustavia suunnitelmia toisesta tapaamisajankohdasta. Tällä kertaa treffit jäivät minun työkiireistäni kiinni. Siitä on nyt aikaa kaksi viikkoa. Se oli myös viimeinen viestimme.... toistaiseksi ;)

French Canadian

It all started out in english. Viikon ajan vaihdoimme meilejä tiuhaan tahtiin ja leijuimme pää pilvipölyssä. Olimme molemmat aivan varmoja, että nyt kolahti ja kovaa. Kuvat vaihdoimme ajoissa, joten kaipa tuo ulkoinenkin olemus molempia miellytti. Kumpikaan ei karkuun juossut. Siinä vaiheessa. Erilainen kulttuuritausta epäilytti, mutta samalla kiinnosti ehkä mua eniten

Tapasimme kauppakeskuksen ravintolassa. Puhuimme kilpaa ja söimme hampurilaista. Juttu luisti, meillä oli paljon asiaa toisillemme, vitsailimme, nauroimme, pidimme käsistä kiinni ja tuijottelimme silmiin. Neljä tuntia siinä kului ja kauppakeskus meni kiinni. Lähdimme kumpikin omaan suuntaan. Ennen eroa suutelimme hätäisesti. Sitä ei ehkä olisi pitänyt tehdä... Minä en olisi sitä tehnytkään, mutta enpä siinä tilanteessa osannut vastaankaan laittaa ;)

Tapaamisen jälkeen pari Mese -keskustelua, pari puhelua ja se oli sitten siinä. Minä olisin halunnut tehdä lähempääkin tuttavuutta, hän ei ollut siihen valmis. Lupasin tyytyä vähempään, mutta todellisuudessa halusin kai kuitenkin kokeilla kaiken tai en mitään. Oli aika jatkaa matkaa ja vaihtaa järveä.

Menneet kalareissut

Miehet jaksavat muistella kalareissujaan vuosi toisensa jälkeen yhä uudelleen ja uudelleen aina kyllästymiseen saakka. Ainakin naisten kyllästymiseen saakka. Minä en. Minä en jaksa elää menneessä. Mennyt on mennyt, hus pois ja uutta tilalle. Siksipä käyn menneen kevään kalareissut ihan vain pikaisesti läpi. Mukavia reissuja ovat olleet kaikki; eivät ihan särkiä, mutta ei sitä kultakalaakaan ole haaviin osunut.

Alku

Kaikki alkoi siitä, kun ensin ystäväni ja sitten työkaverini huolestuivat lähes vuoden kestäneestä "sinkkuudestani". Eivät kuulemma kestä mua ellen löydä pikaisesti itselleni vertaistani vakituista miesseuraa. Siinä kesken työpäivää pohdimme kaikki yhdessä (myös miespuoliset kolleegani) kuinka tämä enemmän heidän kannaltaan ongelmainen tilanne ratkaistaisiin. Itsehän en tietenkään kokenut tilannetta mitenkään huolestuttavaksi. Mun mielestä mulla oli elämä ja asiat järjestyksessä. Pitkän avoliiton jälkeen oli mukava elää täysin itsenäisesti, riippumattomana vailla tilitysvelvollisuutta kellekään. Ajattelin, että unelmieni mies, Se Oikea kyllä kävelee vastaan sitten kun niin tarkoitettu on. Ja ellei kävele, niin tulen aivan loistavasti toimeen ihan vaan itseni ja kahden kollin kera.

Työkaverini päätyivät yksimielisesti moderniin nettideittailuun. Vai niin... itse en ollut asiasta kovinkaan innoissani, mutta lähdin leikkiin mukaan. Ei se ota ellei annakaan. Siitähän saattaisi tulla jopa ihan mukavaa ja näin extroverttinä persoonana pääsisin höpöttelemään niitä näitä, tutustumaan uusiin ihmisiin, oppimaan ja kokemaan uusia juttuja. Tunnustan olevani elämyssyöppö ja janoavani jatkuvasti jotain uutta ja ennenkokematonta.

Laadimme ensimmäisen ilmoituksen match.comiin tasan kuukausi sitten. Mutta se on jo historiaa. Ja sen jälkeen on myös tehty monta historiaa.