Kultakala yhä kadoksissa

Se oli sitten siinä, Mr. BP, josta löytyi liikaa personalityä jopa mulle. Olihan jotain vaaran merkkejä nähtävissä jo alkutaipaleella, mutta ne oli siinä vaiheessa vielä helppo ohittaa ja kuitata naurahduksella. Viime yönä ne samat merkit kävivät liian ahdistaviksi ja ymmärsin, että vaikka meissä oli aivan järkyttävän paljon samaa, niin ne muutamat eroavaisuudet vaan olivat liian suuria, jotta olisimme niistä ikinä päässeet ylitse.

Tapasimme eilen päivällä lyhyellä varoitusajalla. Vatsani kääntyi nurinniskoin kun sain Mr. BP:ltä puhelun, jossa tapaamisemme varmistui. Minä tulin vainoharhaiseksi; näin Mr. BP:n kävelevän useampaan otteeseen vastaan, vaikka hän ei oikeasti ollut mailla halmeilla.

Ensimmäinen kohtaaminen on aina yhtä outo tilanne. Edessä seisoo täysin vieras ihminen, joka kuitenkin jollain tapaa tuntuu tutulta. Tunnelma oli hämmentynyt. Minä ihmettelin miksi. Saimme kahvikupposet käteemme ja vähitellen sain todeta vastapäätä istuvan sen mielenkiintoisen ihmisen, jota olin tullut tapaamaan :)

Puhuimme. Paljon. Hän oli ehkä enemmän äänessä kuin minä, mutta en tuntenut olevani millään tavalla paitsiossa. Välillä mielessä kävi pikainen epäilys "Onko hän sittenkään yhtään kiinnostunut...". Meni tunti, meni toinenkin, taisi alkaa jo kolmas ennen kuin molempien oli aika taas jatkaa matkaa. Erotessamme en tiennyt mitä miehestä ajatella, mutta sen tiesin, että asian selvittämiseksi meidän olisi varmasti syytä tavata uudelleen.

Tuli ilta, jatkoimme jutustelua Mesessä. Edelleen kaikki sujui mukavasti. Edelleen halusin tavata uudelleen. Mese tilttasi, minä soitin. Ensimmäinen epäilys häivähti mielessä sopiessamme seuraavan tapaamisen ajankohtaa. Koin, että multa vaadittiin jotain, johon en pystynyt vastaamaan. Siinä vaiheessa annoin asian olla ja sovimme alustavan ajankohdan. Samaisen puhelun aikana tapahtui pieni "välikohtaus", josta minä olin aikani aivan pihalla. Kuin salama pilvettömältä taivaalta löivät vaaran merkit takaisin tajuntaani.

Lopetimme puhelun käsittääkseni päällisin puolin hyvässä hengessä ja kaikessa yhteisymmärryksessä. "Välikohtaus" jäi kuitenkin vaivaamaan mieltäni ja sai pohtimaan myös niitä aiemmin sivuuttamiani seikkoja. Ennen aamua ymmärsin, ettei meillä monesta hyvästä asiasta huolimatta olisi yhteistä tulevaisuutta siinä mielessä kun olin toivonut olevan. Toivoin hänenkin asian omalta kohdaltaan näin pohtineen. Olihan hän näitä asioita tuonut enemmän esille kuin minä.

Meilitse kerroin hänelle mihin yölliset pohdinnat olivat johtaneet. Sain kritiikkiä tavastani ilmaista asia. Kyllä, halusin päästä helpommalla. Puhelu olisi ollut... arvaamaton. Koin myös joutuneeni syytetyksi asioista, joilla ei ollut eikä ole mitään todellisuuspohjaa. En jaksa oikaista asiaa, vaikka musta on ikävää, että joku näin musta ajattelee. Luulin jo todistaneeni olevani jotain muuta kuin tuulesta temmatut olettamukset. Jos pelkää pahinta, pahin toteutuu. Ei ehkä todellisuudessa, mutta mielen tummissa syövereissä.

Musta tuntuu, että tästä on tulossa pitkä ja kivikkoinen tie, enkä ole yhtään varma kuinka kauan jaksan sitä kulkea. En mä halua loukata ketään, enkä tulla myöskään itse loukatuksi, mutta valitettavasti se tavalla tai toisella kuuluu tähän "peliin". Siihen on syytä valmistautua leikkiin lähtiessä tai ainakin oppia se kohtalaisen nopeasti hyväksymään. Muuten sattuu. Syvältä.

Mulla on missio (vielä toistaiseksi). Se on löytää tavalla tai toisella vierelle ihminen, joka on siinä loppuelämäni ajan. Siksi mulla ei ole tässä vaiheessa varaa liian suuriin kompromisseihin. Muuten homma kaatuu ennemmin tai myöhemmin. Mun tavoitteena ei ole kerätä päänahkoja tai puhelinnumeroita. Jos useamman ihmisen joudun tässä matkan varrella kohtaamaan, niin se johtuu vain ja ainoastaan siitä, että olen pakotettu niin tekemään. Tämä energiaa kuluttava matka loppuu heti, kun TIEDÄN parini kohdanneeni. Koska tämän jonkun ihmisen kohdalla tiedän? En tiedä. Tiedä vaikka olisimme jo kohdanneet, vaikka minä en sitä tällä hetkellä tiedä. Ehkä ei tiedä hänkään. Ehkä emme koskaan saakaan tietää.

Mä elän tässä samalla mun elämää ja se on sellaista kuin se nyt on, mun elämää. Tämä elämä ei mene katkolle tämän projektin vuoksi. Tämän projektin on sopeuduttava vallitsevaan tilanteeseen, joka tarkoittaa, että deittailu ei ole mun elämässä prioriteetti numero yksi. Ei edes kaksi tai kolme. Mitä tällä haluan sanoa? Samaa kuin ensimmäisessä postauksessani; en ole epätoivoinen ja yritän suhtautua tähän asiaan pussillinen seikkailumieltä selässäni. Yritän ottaa vastaan kaiken sen mitä vastaan tulee, yhtälailla ne hyvät kuin huonotkin asiat. Niistä kaikista oppii aina jotain.

Paljon sai Mr. BP mut asioita pohtimaan... Tähän astinen matkani on antanut mulle muutamia uusia Ystäviä. Olisin toivonut Mr. BP:n olleen yksi heistä, mutta jos nyt oikein ymmärsin, niin se ei vaan jostain syystä onnistu :(

Pari vanhaa juttua on vielä kirjoihin ja kansiin pistämättä. Uusista ei tällä hetkellä ole tietoa. Ja hyvä niin... Alun uutuudenviehätyksen ja hauskuuden jälkeen nämä jatkuvat tutustumisprosessit (ja pettymykset) alkavat käydä työstä. Hommasta tulee rutiinia eikä uusista tuttavuuksista jaksa välttämättä innostua samalla tavalla kuin aikaisemmin. Toisinaan poikkeus vahvistaa säännön. Ja pessimismi nostaa päätään.