Ukon juhla - ilman ukkoa

Niin se vaan tuli, oli ja kohta meni ensimmäinen Juhannusjuhla ilman heilaa. Mutta enpä jäänyt tuota itkemään. Oma oli valinta ja vaikka pariin otteeseen yöttömän yön taivasta tuijotellessa hiipi surumieli yksinäisyys puseroon, niin kaiken kaikkiaan olen valintaani tyytyväinen. Vaikka tietysti mieluusti olisin ollut sen oman mielitietyn kainalossa. Sellaista ei vaan tällä kertaa ollut mailla halmeilla, niityillä tai rantakallioilla. Lokkien seuraan oli mimmin tällä kertaa tyytyminen. Mutta edelleen toistan itseäni: parempi lokki heilan virkaa toimittamassa kuin viime Juhannuksen entinen heila tai viime viikon uusi tuttavuus savusaunan lauteilla. Siinähän ne olivat. Vaihtoehdot.

Eipä tästä Juhannusjuhlasta niin paljoa jäänyt puuttumaan. Vain se lämmin syli. Oli kuitenkin miltei kaikki nautinnon ainekset koossa; riittävästi hyvää juomaa ja ruokaa, aurinkoa ja lämmintä iltaa, kauniita maisemia ja tyyntä merta, luonnonrauhaa ja ystäviä langan päässä, koivuja ja huumaavia tuoksuja, aamuaurinkoa lenkkipolulla, chillailua ja ajatuksen virtaa... paljon kivaa. Jatkuakin voisi :)

Juhannustervehdykset olen saanut juuri heiltä, keneltä odotinkin ne saavani. Sammakon tarina on edelleen kertomatta, vaikka hän ehätti ensimmäisenä jo aaton aattona juhlan aloittamaan ja "Oikein hyvää Juhannusta" toivottamaan. Upseeriin ja herrasmieheen puolestaan voi aina luottaa :). Jopa silloin, kun Herrasmies itse on tanssilavoille suuntaamassa. Viimeisin deittiseura, Härkä Hämeestä, taisi suutahtaa kun ei juhannussauna järvimaisemassa minua jaksanut innostaa. Too much, too soon... muuten taas mukava ja komea kaveri, mutta ei vaan mun tyyppiä. Kipinä jäi puuttumaan... ja ilman kipinää on vaikeaa valkeaa alulle laittaa.

Yhtä viestiä jäin ehkä kaipaamaan. Tai ehkä en, mutta miestä mietin kuitenkin ja viestiäkin ehkä odotin. Miinanräjäyttäjästä odotin jotain kuulevani. Tai ehkä en sittenkään. Ehkä ei ole kuitenkaan tarpeen tavata miestä, joka jo muutaman meilin ja puhelun jälkeen on kykenevä ja valmis luettelemaan vikojani. Harvemmin ne viat kuitenkaan ajan kanssa mihinkään häviävät. Tavallisesti niitä ilmaantuu vaan lisää. Muutenkin tuli jo alkumetreillä tunne etten kelpaa sellaisena kuin olen. Eikä toisen vuoksi pidä kenenkään edes yrittää itseään muuttaa, ei minun, eikä kenenkään muunkaan. Kelpaa tai ei kelpaa, ja jos ei sellaisenaan kelpaa, niin ei tarvitse kelvatakaan. Yksinkertaista ja kaikessa yksinkertaisuudessaan niin viehättävää.

Miinanäjäyttäjä on tosiaan räjäyttänyt jo monta miinaa. Enemmän kuin kaikki muut yhteensä. Jokin miina mielestäni kätkeytyy myös viimeisimmän viestin (21.6. klo 23.04) alkulauseeseen, "Olen vaan haamu, äänipuhelimessa, tekstiviestejä...". Minä en ajattele niin. Minulle ei kukaan ole ollut "vaan ääni puhelimessa". Jätän puhelut sellaisille kokonaan soittamatta ja tekstiviestit kirjoittamatta. Nettideittimaailmassa varmasti riittää paljon myös sellaisia, jotka eivät muuta tarvitsekaan kuin "äänen puhelimessa". Minä tarvitsen PALJON enemmän, myös jotain sellaista, jota tosielämäksi kutsutaan.

Tämä Juhannus oli "erittäin hyvä ellei täydellinen". Ei vaan, kyllä se oli "ihan hyvä, muttei täydellinen". Vain keskikesän "lempi" ja yöttömän yön "naimaonni" jäivät puuttumaan ;)

Me taas lemmimme
yöhön ja aamuun
Tässä taiassa juhannusyön
Sinä odota hetki niin saavun
ihan kohta jo ruutuusi lyön.

Matti Kujansalo

No josko vielä hetken jaksaisin odottaa... *syvä huokaisu* ;)