Kaikki alkoi siitä, kun ensin ystäväni ja sitten työkaverini huolestuivat lähes vuoden kestäneestä "sinkkuudestani". Eivät kuulemma kestä mua ellen löydä pikaisesti itselleni vertaistani vakituista miesseuraa. Siinä kesken työpäivää pohdimme kaikki yhdessä (myös miespuoliset kolleegani) kuinka tämä enemmän heidän kannaltaan ongelmainen tilanne ratkaistaisiin. Itsehän en tietenkään kokenut tilannetta mitenkään huolestuttavaksi. Mun mielestä mulla oli elämä ja asiat järjestyksessä. Pitkän avoliiton jälkeen oli mukava elää täysin itsenäisesti, riippumattomana vailla tilitysvelvollisuutta kellekään. Ajattelin, että unelmieni mies, Se Oikea kyllä kävelee vastaan sitten kun niin tarkoitettu on. Ja ellei kävele, niin tulen aivan loistavasti toimeen ihan vaan itseni ja kahden kollin kera.
Työkaverini päätyivät yksimielisesti moderniin nettideittailuun. Vai niin... itse en ollut asiasta kovinkaan innoissani, mutta lähdin leikkiin mukaan. Ei se ota ellei annakaan. Siitähän saattaisi tulla jopa ihan mukavaa ja näin extroverttinä persoonana pääsisin höpöttelemään niitä näitä, tutustumaan uusiin ihmisiin, oppimaan ja kokemaan uusia juttuja. Tunnustan olevani elämyssyöppö ja janoavani jatkuvasti jotain uutta ja ennenkokematonta.
Laadimme ensimmäisen ilmoituksen match.comiin tasan kuukausi sitten. Mutta se on jo historiaa. Ja sen jälkeen on myös tehty monta historiaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti