Yhteys Miinanräjäyttäjän kanssa vahvistuu ja samalla voimistuu eksponentiaalisesti myös sisäinen pelko. Yritän kaikin tavoin selitellä itselleni miksi hän EI VOISI olla Se Oikea. Onko tämä nyt sitten jonkinlainen sisäänrakennettu luontainen puolustusmekanismi? En tiedä, mutta tilanne on hermoja raastava. Ei näin voi olla ja elää! Toisen asteen yhteys ei vaan riitä! Mä haluan ensimmäisen asteen yhteyteen! Pian. Mahdollisimman nopeasti. Nyt. Heti! Epätietoisuus asioiden todellisesta tilasta ja todellisuudesta repii kahteen suuntaan ja keskeltä kahtia.
Muut eivät jaksa kiinnostaa. Kuten kovan kivun syrjäyttää kovempi kipu, ajaa mielenkiintoisin mielenkiintoisten ohitse. Keskittyminen herpaantuu, ajatus harhailee, mielikuvitus laukkaa... Voiko tämä olla SE, Se Oikea tai ainakin se yrittämisen arvoinen? En tiedä. Miksi yritän jatkuvasti löytää pätevät perustelut äärettömän houkuttelevan ajatuksen tyrmäämiseksi? Miksi on niin vaikea antaa vain mennä ja toivoa parasta? Ehkä aikaisemmat pettymykset ovat opettaneet jotain. Ne ovat opettaneet varovaisuutta itsensä täydellisen avaamisen sijaan. Kohta sattuu... SE taitaa olla se suurin pelko jota vastaan taistelen.
Hän on ärsyttävä, söpöllä tavalla ärsyttävä. Ja hänellä on miellyttävä puhelinääni :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti