Jokatapauksessa saavutin hetkeksi sen vaarallisen tilan jolloin olin niin tyytyväinen kaikkeen että en voinut ymmärtää miten koskaan olin ollut onneton, ja samalla hetkellä tiesin että tämä on harvinainen hetki jonka voi menettää, mutta aivan yhtä varmasti saada takaisin. Miksi siis pelätä? Miksi olettaa pahinta? Miksi pelätä pettymyksiä? Miksi väittää että en olisi valmis ihmissuhteeseen, koska nyt olen, olen todellakin, hyvään sellaiseen.
Blogstar (Elämä on. Valintoja)
Kiitos, Neiti Tähtönen :). Sanoit sen mitä minä ajattelin, mutta en sanoiksi vielä saanut. Sanoit kaiken, kauniisti ja kattavasti. Minä elän siinä vaarallisessa tilassa juuri nyt, eikä kukaan voi ymmärtää kuinka paljon pelkään menettäväni tämän kaiken. Pelkään, vaikka en myönnä enkä tunnusta... Ja silti olen niin äärettömän onnellinen :)
Unta vai totta? Nipistän. Sattuu. Olen hereillä :)
3 kommenttia:
Sen sitten ihan oikeasti voi menettää kaiken. Silmänräpäyksessä.
Varoituksen sanana kaikille.
Mutta sen kaiken voi myös saada takaisin, muistatko?
hah. Omat sanani osuivat taas kuin luodit ohimooni.
Luulen että sen voi saada takaisin, mutta matka siihen on taas niin pitkä että järki lähtee.
Mutta kai tämä oli sen arvoista. Oli se. Puolen vuosisadan tunteet kerralla. Haukon henkeäni.
Lähetä kommentti