Taisto

Meillä oli tänään ensimmäinen riita. Tai ei, ei sitä ehkä riidaksi voi kutsua. Kina? En tiedä oliko se nyt ihan sitäkään, mutta ensimmäisen kerran jouduin käyttämään sanaa "Jumalauta!". Ongelmiahan se tietysti tietää kun Mies on niin Miestä ja minä yritän olla ihan yhtä Miestä. Täysin jakomielinen tilanne. Minun kannaltani.

Hän on kaikkea sitä mitä minä villeimmissä unelmissa haluan, toivon ja oletan miehen olevan. Ja silti en pysty sitä hyväksymään, koska toisella olkapäälläni istuu kaunis, valkoinen kiharapääenkeli sulkasiipineen ja sädekehineen ja toisella piru itse, helvetinpunainen sarvipää kolmiohäntineen tulenkeltainen hiilihanko vasemmassa kädessä tukahdetuista liekeistä savuten. Nämä kaksi käyvät tasaista taistelua ajatuksistani. Joka päivä, joka asiassa. En tiedä kumpi on voitolla. Sarvipää, veikkaan ;)

Tässä asiassa hankalaksi tilanteen tekee se, että vaikka kuinka haluaisin, niin en ylpeydeltäni vaan voi hyväksyä niitä asioita, joita Hänessä ja miehessä eniten arvostan ja eniten kaipaan. Miksi ihmeessä? Siksi, koska mullakin on joitakin periaatteita ja vahvat näkemykset kuinka tasavertaisuuden ja oikeudenmukaisuuden nimissä PITÄISI toimia! WOoooaaaahhh...! Modern world rules! Toisaalta ymmärrän varsin hyvin Hänen näkemyksensä ja Häntä kunnioittaakseni mun luonnollisesti pitäisi asia Hänen toiveensa mukaisesti hyväksyä. Mites mun kunnioitus sitten? Se, mitä itsekunnioitukseksikin sanotaan?

Mun käsitykseni mukaan asiaa ei ole vielä puitu valmiiksi. Hän saattaa olla toista mieltä. Luulen kuitenkin, että joudumme asiasta vielä keskustelemaan... Kompromissi? Ällöttävä sana.

P.S. Tyrmäystipoillekin olisi käyttöä....