Mysterious Mr.E

Äh, what the hell! Kerran täällä vaan eletään ja nyt loppui uikutus. Loppui jo eilen. Hajoan, jos hajoan ja keräilen itseni taas kokoon, kuten olen tehnyt niin miljoona kertaa ennenkin. Elossa olen edelleen. Varovaisuus ja itsesuojelu saavat mut neuroottiseksi. Jos niitä sirpaleita on tarkoitus tässä vielä pitkäänkin keräillä, niin turha tapella vastaan. Kai se pussi jossain vaiheessa täyttyy ja mitä ripeämmällä tahdilla hajoilen, niin sitä nopeamminhan tämä tie on kuljettu loppuun, right? Eikö joku joskus sanonut, että kärsimyksen määrä on vakio? Sanoi tai ei, luotan siihen ja antaudun jälleen kerran 110 prosenttisesti tälle ainutkertaiselle vaiheelle ja ihanalle tunteelle. Nautin niin kauan kuin tätä onnen, jännityksen ja odotuksen tunnetta kestää. Tiedän myös äärihyvän keinon pitkittää tätä nautintoa, mutta malttamattomana ja tähän kokemukseen itselleni luvan antaneena tuskin kykenen prosessia pitkittämään yhtään välttämätöntä kauemmin. Tulisit jo!

Taas jaksan toivoa, uskoa ja unelmoida kohtaavani vihdoin Sen Oikean, sen, joka on tarkoitettu vain ja ainoastaan mulle eikä kenellekään muulle. Mutta samalla olen myös pelottavan tietoinen siitä toisesta vaihtoehdosta. Niin on käynyt niin monta kertaa aikaisemminki, miksi tämä olisi muka poikkeus? Kaikki vaan kuulostaa ja tuntuu niin hyvältä! Mutta niin taisi tuntua myös muutama viikko takaperin. Niinpä. En aio antaa sen häiritä, en aio miettiä sitä just nyt. Ehdin kyllä miettiä ja voivotella sitten kun sen aika tulee. Siihen asti luotan parhaimpaan vaihtoehtoon. "Sekin vaihtoehto on olemassa", kuten Hän sanoi :)

Hittiläinen, mikä teinityttö -fiilis! Luulin jo kasvaneeni tässäkin asiassa aikuiseksi, mutta en kai kuitenkaan. Hyvä niin... Aikuiset ovat tylsiä.

Ihmettelen, kuinka tämä nyt näin räjähti käsiin. Kuukauden päivät etenimme hyvin, hyvin maltillisesti, jos ollenkaan. Ja vielä pari päivää sitten sovimme jatkavamme samalla maltillisella linjalla. Jostain syystä tekstareita on kuitenkin vaihdettu viimeisen vuorokauden aikana enemmän kuin sitä ennen kuukaudessa minkäänlaisia viestejä yhteensä. Ehkä nyt vaan oli oikea hetki, vaikka niin kovasti kynsin ja hampain, joka solulla kaikin voimin vastaan tappelin. Voi Luoja... päättyy miten päättyy, mutta anna sen tällä kertaa päättyä hyvin.

Tervetuloa elämääni sinä ihana mies, mysteerinen Mr.E!

Tiedän kyllä mitä ihmiset ajattelevat; siinä se nyt hehkuttaa kuin viimeistä päivää ja kohta on taas itku puserossa. Niin? Entäs sitten? Omapa on elämäni, omat ovat ilot ja itkut itse itkettävä, mutta en voi olla miettimättä miten paljon kaunista ja ihanaa menettäisin, jos en uskaltaisi heittäytyä hetken vietäväksi ja iloita edes sen aikaa kun tätä iloa kestää. Olen pidätellyt ja järjellä selitellyt tässä elämässä jo ihan liikaa ja tiedän siitä riittävän vielä pitkälle tulevaisuuteenkin, mutta josko välillä antaisin pääkopalle vähän lomaa (lomallahan tässä vielä ollaan) ja päästäisin sydämen edes vähäksi aikaa pomppimaan villinä ja vapaana. Jos sattuu, niin sitten sattuu (tämä on niin jumalattoman helppoa sanoa tässä ja nyt), mutta ainakin olen antanut itselleni mahdollisuuden, josta voin taas jotain oppia. Voin oppia jotain elämän iloista ja suruista. Tämän hetken olen kuitenkin onnellinen.