Juuri kun olin vaipunut epätoivoon, kun olin luovuttamassa ja tyytymässä yksinäiseen kohtalooni heitettiin eteeni mies, joka on auttanut mua raottamaan tunteideni verhoa ja opettanut pelkällä olemassa olollaan mulle niin paljon maailmasta ja vielä enemmän itsestäni. Kävi miten kävi, olen aina Hänelle ison kiitoksen velkaa näistä kesän vallattomista viikoista.
Vain yksi mustaakin mustempi varjo vaanii taustalla... Niin, se on se pahin pelko, jota yritän jatkuvasta hajoittaa ja hallita. Onneksi musta tuntuu, että en ole ainoa, joka tässä sadussa tätä varjoa vastaan taistelee. Olemme samassa liemessä.... niin yksin, mutta kuitenkin niin yhdessä. Mieletöntä.
Pahin pelko...
...mutta aina jokin meni vikaan ja suhde päättyi juuri sillä hetkellä kun hän oli vihdoinkin varma, että kyseinen ihminen oli se oikea joka voisi elää hänen kanssaan loppuelämän.
Paulo Coelho
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti